Vuoden alussa pakkaset ovat paukkuneet. Myös eteläisessä Suomessa on ollut talvista, mutta täällä Kainuussa pakkaslukemat ovat arvatenkin olleet kovempia. Navettamme ulkoseinään kiinnitetty mittari on monesti painunut kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen, useina aamuina on ollut -34.
Toisaalta lukemat eivät kerro koko totuutta. Hyinen viima ja luihin ja ytimiin tunkeutuva kosteus, jotka vaikuttavat etenkin rannikolla, tekevät jo 10–15 asteen pakkasesta epämiellyttävän purevaa. Tyyni, kuiva ilma ei tunnu yhtä pahalta, vaikka miinusasteita olisi melkein kaksi kertaa enemmän.
Joka talvi – ainakin jos mielestäni on ollut kovia pakkasia – otan hyllystäni Kai Donnerin kirjan Siperian samojedien keskuudessa ja luen sivun 193. Siinäpä asiantuntijan muistutus, mitä on oikeasti kova pakkanen.
Kai Donner teki tutkimusretkiä Siperiaan vuosina 1911–1914 ja kulki tuolloin poropaimentolaisten matkassa tundralla ja taigalla. Siellä mittari saattoi öisin painua alle -60 asteen. Donnerin mielestä ”40–49 asteen pakkanen tuntuu kylläkin kylmältä, mutta ei sentään tuota kovinkaan paljon haittaa, jollei tuule”. Vasta viidenkymmenen asteen pakkaset alkavat tuntua, sillä silloin kylmyys on hänen mukaansa jo polttavaa. (Tarkempia Donnerin selvityksiä voi lukea blogistamme, jonka kirjoitin helmikuussa 2021.)
Minusta jo 39 ja 40 asteen pakkanen, joita olen joskus menneinä vuosina kokenut, ”tuottavat haittaa”, ja viidenkympin pakkasissa en (onneksi) ole koskaan ollut. Täytyy tunnustaa, etten ole erityinen talvi-ihminen.
Samalla on pakko myöntää, että tämä talvi on ollut hieno. Vaikka lunta on ollut tavallista vähemmän, se kasautui puiden ja pensaiden oksille paksuksi kerrokseksi ja teki maisemasta satumaisen kauniin. Puut ja pensaat kasvoivat todellista kokoaan paljon suuremmiksi, lakkapääpetäjät saivat jättiläismäiset valkoiset hatut ja kynttiläkuusista tuli melkein taivaita tavoittavia olentoja.
Puut eivät kuitenkaan olleet yhtäläisen paksun tykyn peitossa, vaan lumi muodosti oksiin ja neulastupsuihin vitivalkoisia pumpulimaisia palleroita. Erityisen hienoja olivat kelot, joiden rungot ja oksat huurtuivat ja saivat sellaisen kuorrutuksen kuin joku taivainen olento olisi pursottanut niiden päälle kermavaahtoa. Myös koivut olivat uskomattoman tuuheita ja kauniita.
Tyynellä pakkasilmalla lumi pysyi puissa pitkään, kun tuuli ei pudistellut sitä pois. Nyt ilmat ovat kuitenkin jo muuttuneet lauhemmiksi ja tuulisemmiksi, ja niinpä myös maisema on muuttunut. Satumainen huurremaailma on tältä kaudelta ohi.
Päivät ovat pidentyneet ja sääennuste lupaa suojakelejä, joten kevään puolelle käännytään. Jäämme siis odottamaan hankiaisia ja hyviä hiihtokelejä!
Tarjous luonnonystäville
Kaksi tilausta yhden hinnalla, yhteensä vain 29 euroa!