Olen aina pitänyt työmatkapyöräilystä, sillä siinä yhdistyvät huvi ja hyöty. Se tarjoaa toisinaan hienoja auringonnousuja ja -laskuja, usvaan kietoutuneita maisemia, kuutamon varjoja ja tähtikirkkaita pakkaspyöräilyjä. Joskus se heittää kuraa naamaan, kastelee alusvaatteita myöten, saa varpaat kohmettumaan kylmyydestä tai aiheuttaa sydämentykytyksiä valkohäntäkauriin hypähtäessä hämärästä pyörän eteen. Ennen kaikkea se tarjoaa lämyksiä, jotka jäisivät toisin tavoin liikkuessa kokematta.

Usvaan kietoutunut maisema työmatkan varrelta.

Työmatkapyöräily on ajan ja luonnon säästöä

Työmatkapyöräilyn voin ajatella olevan ajan säästöä. Jos ajan töihini 24 kilometrin matkan omalla töihin, vietän päivittäin noin 40 minuuttia tekemättä mitään hyödyllistä vieläpä luonnonvaroja tuhlaten. Sama matka bussilla kestää melkein tupla-ajan, mutta silloin saan sentään raitista ilmaa vartin verran pysäkille kävellessäni.

Työmatkapyöräilyssä sen sijaan käytän koko ajan hyödyllisesti itseäni luontoelämyksillä raviten. Eikä tarvitse enää lähteä erikseen ulkoilemaan tai kuntoilemaan pyöräilypäivien jälkeen! Pyöräily on sitä paitsi yksi ekologisimmista ja ekonomisismmista tavoista liikkua. Pyörän huolto ja säilytys tulee auton huoltoa halvemmaksi. Minulla on tapana summata vuoden lopussa vuoden aikana elämisestä syntyneet hiilidioksidipäästöt ja kompensoida ne. Eli hiilijalanjälkeäni pienentämällä säästän samalla sekä luontoa että rahaa.

Luontoelämykset toimivat ekologisena polttoaineena työmatkapyöräilylle.

Luontoelämyksiä ympäri vuoden

Oma työmatkani kulkee pitkälti pienempiä teitä pitkin metsä- ja maaseutumaisemissa. Usein pyöräilen Rannikkoreittiä pitkin, joka on matkailijoille tuttu eritoten kesäpyöräilykohteena. Pyöräily tuottaa kuitenkin luontoelämyksiä ympäri vuoden, ja vuodenaikojen vaihtumisen myötä pyöräilyyn tulee uusia ulottuvuuksia ja haasteita.

Rannikkoreitin maaseutumaisemia.

Kevään ja alkukesän lintujen aamukonsertit auringon nousun aikaan ovat sellaista, mitä harva työmatkallaan kokee. Moniin muihin kulkuneuvoihin kun ei luonnonäänet kantaudu sisälle. Olen myös siitä onnekas, että pyöräilyreittini varrelle osuu pelto, jossa usein kevätaamuisin mahtailevat teerikukot soitimella.

Kesäpyöräilystä on lähinnä jäänyt mieleen sen helppous, polkeminen ukkoskuuroja pakoon ja auringonlämpö iholla.Vaikka moni pyöräilee kesällä, tässäkin lajissa parhaat elämykset olen saanut kesäkauden ulkopuolella.

Voikukkapeltoja alkukesällä.

Syksyllä saan seurata sitä, kun luonto maalaa ruskan värein maiseman, ja muuttolinnut matkaavat kohti eteläisempiä maita. Sadepäivinä kastuu joko taivaalta tulevasta vedestä tai sadevaatteiden sisään tiivistyvästä hiestä. Navakka vastatuuli on sadettakin pahempi kiusa, sillä teiden varsien metsien avohakkuut ovat nielleet monin paikoin suojan tuulelta.

Taalintehtaan ruukkikylän vanhat hiiliuunit ja ruskan väreihin pukeutuvat vaahterat.

Loppusyksyn ja alkutalven aamujen pimeys on maaseudulla kaikennielevää. Tehokas lamppu on kuoppaisilla teillä ehdoton ja mukana kulkee myös varalamppu. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun lampusta loppuu virta, tai se hajoaa kesken matkan. Takana vilkkuu punainen huomiovalo ja päälle on laitettava heijastinliivi. Katuvaloja ja pyörätietä on koko 24 kilometrin matkasta vain noin kilometrin verran ja loppu on kutakuinkin pilkkopimeää taivalta. Elämyksellistä kyllä, mutta mieli odottaa jo talven pakkasia ja lumen tuomaa helpotusta pimeyteen. Tänä talvena odotus on erityisen pitkä, sillä rannikolla vesikelit jatkuvat.

Kaikennielevä pimeys.

Talvipyöräilyn riemua

Kun talvi saapuu, sen myötä vaihtuu pyörä toiseen, sillä löysään lumeen tai jäämöykkyisille pinnoille en ilman paksupyörää ja nastarenkaita lähde. Aina aamusta aura ei ehdi teille minua ennen, kun starttaan matkani ennen kuutta.

Talvi innostaa myös tutkimaan vaihtoehtoisia reittejä, kuten jäätyneitä järvenkansia ja kapeita metsäautoteitä. Käsitellyt metsät ja pellot näyttävät sitä paitsi paljon kauniimmilta lumen peittäminä. On myös paljon turvallisempaa ja hauskempaa ajaa ilvesten ja susilauman jälkien viitoittamilla pikkuteillä, kuin liikenteen seassa pääväylillä. Kerran olen päässyt pyörän selästä näkemään itse sudenkin, joskin muutamassa sekunnissa oli hiiden hurtta loikannut metsän varjoihin. Mieleen se jätti ikuisen, upean muiston.

Jäätynyt järvenkansi tuo uuden reittivaihtoehdon.

Viimeisissä talvipäivän valonrippeissä lähden polkemaan kohti kotia valiten  kiertoteiden mutkat. Taivaalle syttyy tähti toisensa jälkeen ja pimeyden myötä pakkanen kiristää otettaan. Metsänreunan musta pitsi piirtyy tähtikirkkaan taivaan samettia vasten, ja kuun kiekko nousee hopeoiden aukeiden yllä leijuvan usvan. Silloin taivaan poikki matkaa tähdenlento muistuttaen, että hetket ovat katoavaisia ja ainutlaatuisia: kaikista niistä on tehtävä elämän arvoisia. Siksi jatkan pyöräilyä pimeillä metsäteillä, pakkasen punaamin poskin, hymyn kare huulilla. Annan hetken viedä ja tunnelman lumota. Työmatkapyöräily on parhaimmillaan juuri tätä: arjen ekologista luksusta!

Kuutamopyöräilyä susien jäljillä.

ekologinen elämäntapaluontoelämysluontoretkipyöräilytalvipyöräilyvuodenajat

Suomen Luonto tekee hyvää!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!