54/100

”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on….” Anna Mutasen nostalgisesti radiossa laulamana sai kuulijan kyynelehtimään.

Käen kantava kukkuminen on tehnyt käen tutuksi ihmisille, vienyt linnun herkän laulunkin sanoihin. Ja johan käki kukkui tuota laulua paljokin aiemminkin kansanrunouden metsissä. Ja käki kukkuu koko maassa, tunturikoivikoita myöten. Käkinaaraan jännittävää pulputtavaa äänisarjaa harva tunnistaa.

Käen valppaus ja sen lentokuvion haukkamaisuus ovat saattaneet kuitenkin pitää linnun ulkonäöltään huonommin tunnettuna kansan keskuudessa. Korkeintaan käki on nähty koivun latvassa lehvästön suojaamana – istumassa aika vaaka-asennssa, siivet vähän roikkuen – ja pian taas eteenpäin kiiruhtamassa. Ehkä juuri siksi pihalla viipyvän käen tiedettiin kansan uskomuksissa tuovan onnettomuutta.

Lennossa metsäsaarekkeelta toiselle tai hakkuuaukion yli käen toki pääsee helpommin näkemään. Ravinnokseen käki nappaa hyönteisiä lennosta ja sille kelpaavat karvaisetkin perhostoukat.

Leppälintu on yleisin käenpoikasen sijaisvanhmepi, jopa kolmannes käen poikasista on kasvanut leppälinnun pesässä, västäräkki on toisena. Yhteensä lajeja on todettu kymmeniä, monet kuitenkin satunnaisia.

Useimmiten käki jää mieleen kesän ensi kukunnasta toukokuun alussa. Kuusen kukinta kertoo tämän kuvan ottamisen ajankohdan, toukokuun 20. (2012, paikka Viron Läänemaa). Ja pian näin juhannuksen jälkeen ”menee käelle ohrantähkä kurkkuun”, kukkuminen muuttuu kähistelyksi ja vähitellen loppuu. Käen syysmuutto alkaa jo keskikesällä ja jatkuu syyskuun alkuun. Mutta nyt jatkuu käki kukunta ainakin aamuisin vielä hetken aikaa, Lapissa pitempäänkin. Kuva Samuli Haapasalo.