100 päivää luonnossa: Käydään Jäämerellä, Ruijassa!
25/100
Jäämeri, Pohjoinen Jäämeri. Ei heti hoksaisi, että sen vuonoissa, Suomen pohjoispuolella, on joidenkin lajien talvehtimisalueen eteläisin ulottuvuus! Vaan muutamille on. Eräät vesilinnut ja lokit talvehtivat Jäämeren kaamoksessa, kun ovat muuttaneet näin ”etelään” ja osa lisäksi länteen. Lintuja on Siperiasta, Huippuvuorilta, Grönlannistakin.
Tässä esittelen neljä arktisen alueen koreaa vesilintua. Liian usein joutuu lausahtamaan niin kuin nyt Jäämeren eksoottisista, värikkäitä vesilinnuistakin, että ennen näitäkin lintuja näki tuhansin ja kymmenin tuhansin Varangin niemimaan vuonoissa, Varangerfjordissa ja Båtsfjordissa, mutta että nyt kannat ovat vähentyneet.
Mutta kurkistetaanpa kuvien talvehtijoita: valinnat ovat kyhmyhaahka, allihaahka (vanha nimi pulskahaahka ja Stellerin alli), ja tutut haahka ja alli. Näistä kyhmyhaahka ja allihaahka ovat talvehtimiseltaan pohjoisimpia, allihan talvehtii enimmältään Itämerellä ja haahka lännempänä. Pohjois-Norjassakin pesiviä ovat merenrantojen haahka ja tunturijärvien ja lampareitten kaunis alli.
Nyt on jo käsillä aika, jolloin Ruijassa talvehtivat linnut pikkuhiljaa vetäytyvät idemmäksi ja pohjoiseen.