29/100

Kerroin edellisessä kirjoituksessa viime sunnuntaisesta hienosta muuttopäivästä Viron Läänemaalla. Maanantai heräsi sumussa ja tihkusateessa.

Nokikanat saapuvat huhtikuun alussa, Haapsalu 3.4.2017.

 
Keli pysäytti monet muuttajat paikoilleen. Kun kurjet keväällä kiirehtivät levottomina pohjoiseen, ne laskeutuivat nyt joukottain alas, odottamaan myötäistä tuulta ja kirkastumista. Kurkia oli satojenkin ryhmissä. Pellon reunoissa ruokailevat peipot kokoontuivat jopa tuhatpäisiksi kuhiseviksi parviksi. Rastaat kuhisivat metsänreunoissa. Harmaus kesti iltapäivän lopulle. Illan valo loisti taas ihmeellisen kuulaana auringon laskun sävyissä. Muutto jatkuisi.

Tukkasotkien vinhaa menoa Haapsalun lahdilla. 4.4.2017.

 
Myös nokikanat ilmestyivät joukolla pesimävesille huhtikuun alussa. Tukkasotkat lentelivät lahdilla tiiviissä parvissa. Tiistaina aurinkoiseen maisemaan ilmestyi myötätuulen saattamina ensimmäisiä kattohaikaroitakin. Harmaahaikarat kököttivät jo risupesillään metsäsaarekkeissa. Huhtikuu on hienoa lintuaikaa. Ja se vain paranee kohti kuun loppua!

Harmaahaikara koreassa juhla-asussaan, Matsalun lahti 4.4.2017.

100 päivää luonnossakevätmuuttomuuttolinnutSuomi 100

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.