32/100

Tämä on oikeastaan surullinen tarina. Toisaalta se on luonnollinen.

Kuvasin vuoden 2009 pääsiäisen aikoihin Matsalun lahden pohjoispuolella sammakoita lammikoissa, joissa voimakkaan lämpöaallon myötä kurnutti ja kuti yhtä aikaa lähes tuhat sammakkoa. Kuvauksen kannalta ensimmäinen aamu oli paras. Koska vesi oli kirkas, se antoi hyviä mahdollisuuksia peilikuviin ja läpinäkyvyyteen. Myöhemmin sammakkopaljous mylläsi vettä sameaksi ja toki kutukin valtasi veden. Tähän liittyy osaltaan tarinan surullisuus. Lammikko ei ollut kovin syvä, tai oikeastaan pari kolme vierekkäistä lammikkoa; ehkäpä eivät kaikki lähistön mahdolliset talvehtimispaikatkaan olleet syviä.

Kun pari vuotta myöhemmin osuin taas kutuaikaan lammikoille, odotin innoissani kudun alkamista, sammakoiden heräämistä pohjamudista, lähteistä ja ojanpohjista loikkimaan kudulle. Ihmettelin hiljaisuutta, ajattelin, että ehkä herääminen on vielä edessäpäin, yöt olivat kuitenkin olleet aika kylmät.

Lampareissa oli yhtä aikaa kutemassa lähes tuhat sammakkoa.

 
Mutta nyt onkin käynyt niin, että lammikoihin ei enää tuon jälkeenkään seitsemänä keväänä ole ilmestynyt kutemaan lainkaan sammakoita. Kutevat lajit olivat tavallinen sammakko ja joukossa muistaakseni myös jokunen hyvin samannäköinen viitasammakko. Lajit tunnistaa mm. erilaisesta kurnutusäänestä. Rupikonnia en näiltä lammikoilta tavannut ja ne kutevatkin myöhemmin.

Ainoa selitys, jonka olen keksinyt sammakoiden äkkinäiseen katoamiseen on, että sammakot talvehtivat joukolla samoissa lampareissa, missä kutivat tai ainakin olosuhteiltaan samanlaisissa. Pitkästä aikaa osui ankara talvi; ehkä vesi oli lisäksi alhaalla syksyllä. Eikä lumikaan ollut ehtinyt ajoissa eristämään lutakoiden ja maan lämpöä. Niinpä lampareiden tai muiden talvehtimispaikkojen on täytynyt jäätyä syvälle pohjamutia myöten. Kutupaikan ja sen lähistön koko sammakkokanta ehkä jäätyi eikä kanta ole vieläkään elpynyt.

Ehkäpä voin arvioida, että näin piti käymän, koska paikka ei pitkän päälle ollut edullinen talvehtimiseen ja vastaavasti hieman syvemmissä lampareissa ja lähteissä talvehtivat sammakot pärjäsivät vaikeankin, kylmän talven yli. Tämä oli mielestäni vaikkakin surullinen, myös luonnollinen sammakkolammikon tarina.

Sammakkokannat ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä monestakin syystä ja varmasti myös syistä, joita ei tarkkaan tiedetä. Pienvesiä on hävinnyt, kuivatukset ovat vieneet kutupaikkoja. Voihan olla niinkin, että nämäkin sammakot olivat menettäneet talvehtimispaikkansa ja jos vielä vaikkapa talviaikaiseen ojan kaivamiseen, kun tuho oli niin täydellinen. Sairaudetkin voivat olla yksi syy sammakkokantojen vähenemiseen. Erästä sienitautia on esiintynyt Euroopan sammakoissa laajoilla alueilla.

Sammakoiden kevätromanssi on kiihkeä!

 
Hitaat sammakot jäävät helposti myös auton alle esim. teitä ylittäessään vaeltaessaan kutupaikoille. Sammakoiden vähenemisen myötä myös monet kosteikkojen lintulajit ovat taantuneet. Muun muassa jännittävä, vihreänmustaan sävyttyvä mustahaikara, tuonelan linnuksi kutsuttu, on vähentynyt Virossakin harvinaisuudeksi.

Tällä jutulla yllytän tutustumaan sammakoiden kutemiseen lampareissa ja esimerkiksi järvien ja lampien suojaisissa rantavesissä. Hiljaa paikallaan odottaen voi päästä seuraamaan tätä hetkittäin äänekästäkin näytelmää. Sammakoiden kudun huippu riippuu kevään etenemisestä, usein se osuu vapun vaiheille, joskus jo huhtikuun jälkipuoliskolle. Tämän jutun kuvat olen napannut niinkin aikaisin kuin 10.4. vuonna 2009. Tänä keväänä kutu ei ole vielä alkanut ja etelästä pohjoiseen kudun alkamiseen menee viikkoja. Nyt voi miettiä, mistä löytäisi kutulampareen tai -rannan ja seurata sammakoiden kevään etenemistä!