80/100

Kävelen hiljalleen, äänettömästi, puoliksi umpeenkasvaneella polulla Sipoossa. Hiljainen syksyinen aamupäivä, viime viikon perjantai. Taivaalle noussut aamusumu pehmentää valon.

Yhtäkkiä joku katsoo minua suoraan silmiin aivan edessäni. Kohtaamme polulla. Osumme kohdakkain noin viiden metrin etäisyydellä! Supikoira on yhtä yllättynyt kuin minäkin. Molemmat pysähdymme. Kumpare suojasi meidät aiemmalta näkemiseltä. Vainuakaan supi ei ollut saanut. Siksi pääsimme näin lähelle toisiamme.

Supilla on kauniit silmät ja kiltti olemus. Sen turkki on pitkäkarvainen ja kaunis. Ehdin miettiä, saisinko suunnattua siihen varovasti kameran. Supi peruuttaa muutaman askelen taaksenpäin, käännähtää rauhallisesti ympäri ja katoaa näreiden taakse.

Onnekkaasti arvaan, että supi voisi tulla esiin kymmenen metrin päässä sivusuunnassa olevalle avoimelle metsälaikulle. Kun kamera räpsähtää, supi vielä kääntyy katsomaan äänen suuntaan ja saan vangittua sen koko olemuksen harvinaisen kauniissa ympäristössä.

Ajattelen mielessäni, että olisinpa törmännyt tähän herttaisen näköiseen nisäkkääseen sen alkuperäisessä elinympäristössään. Kun supilta puuttuvat luontaiset viholliset uudella levinneisyysalueellaan, vieraslajina sen vaikutukset esim. moniin lintukantoihin ovat paikoin suuret. Yksi – ja suden osalta tutkittukin – ekologisesti kestävä, oikeaan suuntaan vievä ratkaisu voisi olla tavoitella parempaa tasapainoa suurten petonisäkkäiden ja pienempien välillä. Eli eteläisessä osassa maata voisi vahvistaa suurempien kantaa jotta ne harventaisivat pienempiä. Mutta myös pienpetojen kannanharvennuksen muutkin konstit ovat joka tapauksessa välttämättömiä.

Muokattu 2.10. klo 15.45 Vaihdettu tulokaslaji vieraslajiksi.