Orava kävi säännöllisesti ulkorakennuksessa samassa paikassa, kaivoi sieltä esiin harmaan pallon, nakersi sitä tovin ja kätki takaisin. Kävin tutkimassa palloa, joka oli jyrsittyä luuta. Huomattuaan kätköllä käydyn orava siirsi pallonsa uuteen paikkaan. Saako orava luusta jotakin täydennystä ravintoonsa?

 

Kyllä saa. Vastaavaa kysyttiin tällä palstalla viisi vuotta sitten (SL 4/99). Oravan oli nähty nakertavan poron sarvea. Silloin Matti Helminen totesi, että oravalle kelpaa erinomaisesti mineraalitäydennys. Vastauksemme perustuvat kyllä paljon puhuttuun näppituntumaan. Oravan ruokavaliota ei ole tutkittu tyyten tarkkaan.

Urospuolisilla hirvieläimillä on ilmeisesti joillakin alueilla täällä pohjoisessa niukasti mineraaleja ravinnossaan. Muualtakin maailmasta kasvinsyöjien mineraalien puutteesta on tietoja. Minulla on yksi omakin havainto.

Muutama vuosi sitten näin Etelä-Afrikassa Italan kansallispuistossa kirahvien pureskelevan luita pitkään ja hartaasti. Aivan uutta tämä ei ollut; siitä oli mainittu pari vuotta ennen tuota tapausta julkaistussa afrikkalaisten nisäkkäiden käyttäytymistä käsittelevässä kirjassa.

Olen monesti nähnyt, kuinka orava kätkemistouhuissaan piilottaa aarteensa ensin johonkin paikkaan mutta hakee sen pian ja etsii uuden kätkön. Oravan käyminen toistuvasti kätköllään pikku annoksia nauttimassa oli minulle uutta. Se on yksi osoitus siitä, ettei eläinten käyttäytymisen ole yksioikoisesti vaistotoimintojen varassa vaan joustaa tilanteen mukaan. Samaa heijastelee myös luupallon siirto.

orava

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.