Taivas on jo pastellisen vaalea, mutta metsänraja näyttää yhä mustalta. Kello on kohta kuusi, ja nollakeli nipistää nenää. Poljen kohti Laajasaloa läpi hiljaisen Herttoniemen. Lokit ovat jo hereillä ja kailottavat kevättä.

Hiekkatie Kruunuvuorenlammelle nousee kahden kukkulanhuipun välistä. Hyppään pyörän selästä ja lähden työntämään sitä ylämäkeen. Lintujen konsertissa laulurastaat jyräävät hennompien yli surutta.

Reunoistaan soistunut lampi on suojassa kukkuloiden ja kallioisen rantapenkereen välissä. Lämpötila kuopassa on yhä pakkasella, sen paljastavat jäätyneet lätäköt lampea kiertävän polun kosteimmissa kohdissa. Aurinko on jo ehtinyt nousta, mutta lammen rantaan säteet eivät yllä vielä hetkeen.

Lammen soistuneilla reunoilla kasvaa heiniä ja saroja. Kuva: Anna Tuominen

Lammessa lahoaa vanha laituri, jonka viereen on rakennettu uusi. Kuva: Anna Tuominen

Vedestä pilkistävät jo vehkan uudet versot. Kuva: Anna Tuominen

Olin lukenut, että lampi on tärkeä sammakoiden kutupaikka. Nyt niitä ei kuitenkaan kuulu eikä kutua näy. Ehkä olisi pitänyt tulla vasta viikon päästä, sillä kylmä vesi lienee kangistanut kurnuttajat.

Kurnutusta kuitenkin kuuluu, sillä paikalle saapuu telkkäpari viuhuvin siivin. Koiras aloittaa heti niskojen nakkelun ja päästää narisevaa ääntä. Naaras lentää muutaman kerran lammen rantaan ripustetulle telkänpöntölle, mutta jää aina etuseinälle räpistelemään ja lehahtaa sitten alas. Lopulta pari poistuu merelle.

Naarastelkkä seuraa sivusilmällä koiraan kosiomenoja. Kuva: Anna Tuominen

Paikalla on myös kolmen sinisorsakoiraan sakki. Ne kiertävät kolmistaan lammen rantoja koko retken ajan. Kuva: Anna Tuominen

Aurinko valaisee jo lammen lännenpuolisen rannan, ja ilma lämpenee nopeasti. Sammakoita se ei kuitenkaan houkuttele esiin. Kello lähentelee jo yhdeksää, kun kuulen muiden ulkoilijoiden ääniä. Jokin hetken taianomaisuudessa väistämättä katoaa, ja harmittelen sitä, miten hankalaa on nousta aikaisin aamulla. Ulkoilu täydessä rauhassa on kuitenkin sen aamuherätyksen arvoinen.

Kruunuvuorenlammen ympärillä kasvaa lukuisia puulajeja. Osa puista vaikuttaa jo kunnioitettavan vanhoilta. Kuva: Anna Tuominen

Suopursut hehkuvat auringossa. Kuva: Anna Tuominen

Uudet nuput ovat jo tuloillaan, ja vanhastakin kukasta on vielä silmäniloksi. Kuva: Anna Tuominen

Ennen lähtöä piipahdan vielä meren rannassa penkereen toisella puolella. Käpylinnut mekastavat puusta toiseen. Kallioinen ranta on varmasti täydellinen paikka piknikille ilta-auringossa, mutta nyt ranta on varjoisa ja tuuli häätää pian takaisin penkereen taa.

Kuva: Anna Tuominen

Paluumatkalla pysähdyn Kruunuvuoren lehmusmetsikköön. Pieni kaistale, jolla lehmukset kasvavat, on kartalla merkitty suojelualueeksi. Lehdettömistä puista on vaikea tunnistaa, mikä on lehmus, mutta maahan pudonneet siivekkäät siementertut paljastavat lajin. Sinivuokot kukkivat valtoimenaan ja valkovuokkojenkin kukinta on jo hyvässä alussa.

Kiipeän metsikön läpi kukkulan laelle ja syön rauhassa eväitä. Maisema on hieno. Kukkulan toisella puolella laskeutuvat kummalliset betoniportaat rinnettä alas hiekkatielle. Portaiden molemmin puolin kukkii pystykiurunkannus upeina mättäinä ja suuri mantukimalaiskuningatar hyörii niiden lomassa.

Puolessa välissä kalliota portaat loppuvat, mutta kaide jatkuu vielä vähän matkaa. Joudun melkein roikkumaan kaiteessa, sillä kumisaappaat eivät pidä yhtään kostealla kalliolla. Alas päästyäni kipuan kuitenkin vielä takaisin ylös ottamaan lisää valokuvia kiurunkannuksista.

Pystykiurunkannukset kukoistivat jyrkässä kalliorinteessä. Kuva: Anna Tuominen

helsinkikruunuvuorenrantaLammet

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!