Mökkiläiselle riittää, kunhan erottaa pörrääkö ympärillä nyt sokko- vai suppupaarma. Ne pörrääjät ovat naaraita, jotka tarvitsevat veriaterian tuottaakseen uusia jälkeläisiä. Koiraat tyytyvät mesiaterioihin.

”Naaras löytää sopivan kohteen, vaikkapa ihmisen, hyvän näkö- ja hajuaistinsa perusteella. Paarma haistaa hengityskaasujen aistimiselimellään uloshengityksemme. Lisäksi sillä on jaloissa makuaisti. Sen takia paarma siirtelee jalkojaan laskeuduttuaan. Se maistelee, onko tässä nyt sopiva saalis pistettäväksi”, museomestari Jere Kahanpää Helsingin yliopiston eläinmuseolta.

Paarma siis pistää, vaikka pikemminkin ihokontakti tuntuu puraisulta. Sillä on suuosassa kaksi sahalaitaista uloketta, kuin veistä, joita se hivuttaa vuorotellen ihoa vasten tehden niillä viillot, joihin nousevaa verta se imee imukärsällään jopa 50–100 milligrammaa kerrallaan.

Paarmojen syljessä on puudutusainetta, joten ihminen tuntee viillot, mutta ei veren imemistä. kun puudutusaineen teho loppuu, pistokohtaa voi kutittaa. Lisäksi paarman syljessä on veren hyytymistä estäviä aineita. ”Veri kertyy paarman vatsaan ja peräosaan, joka on täynnä ilmaa. Paarmat näyttävätkin itseään isommilta ilmatäytteisen peränsä vuoksi. Ilmaontelot helpottavat myös lentoa, sillä paarmoilla on ruumiin kokoon nähden pienet siivet.”

Nyt löytyi selitys sillekin, miksi joskus paarman listiessäni olen huomannut sen poksahtavan. Onteloista ovat tulleet niin sanotusti ilmat pihalle.
”Paarmat kestävät rajuakin rutistelua ja voivat lyötynäkin lähteä vielä lentoon.”

 

Lue lisää Suomen Luonto -lehdestä!

hevospaarmapaarmasokkopaarmasuppupaarma