Lintuja ja niiden muuttoreittejä tutkittaessa moni siivekäs rengastetaan tai niille asennetaan gps-paikannin. Muun muassa merihanhen kaulaan asennettava muovinen kaulapanta näyttää melko suurelta. Onko varmaa, ettei kapineesta ole haittaa linnulle? Toiseksi, miten on varmistettu linnunpoikasia rengastet­taessa, ettei metallisesta renkaasta koidu hankaluuksia linnun elinaikana? Voiko lintu jäädä kaulapannasta tai jalkarenkaasta kiinni johonkin, tai voiko siihen tarttua jotain, esimerkiksi oksia? Voiko kaulapannalla olla vaikutusta linnun suosioon soidinmarkkinoilla?

 
Nämä kysymykset askarruttavat monia, jotka seuraavat lintututkimusta tarkemmin.

Lintuja on rengastettu Suomessa jo toistasataa vuotta. Niinpä metallirenkailla rengastamisesta on jo niin paljon kokemuksia, että voidaan varmuudella sanoa kysymyksessä kerrottujen onnettomuuksien olevan nykyisin erittäin harvinaisia ja merkityksettömiä linnuille verrattuna kaikkiin muihin riskeihin, joita ne kohtaavat elämänsä varrella.

Renkaan koko optimoidaan kullekin lajille sopivaksi, niin että rengas on riittävän väljä liikkumaan jalassa vapaasti, mutta kuitenkin niin tiivis, ettei väliin mahdu oksia eikä se jää kiinni kasvillisuuteen. Sama koskee muovisia lukurenkaita, joiden tunnus näkyy helposti kaukoputkella katsottaessa tai valokuvassa.

Uusiksi rengastajiksi otetaan vain heitä, jotka osoittavat tuntevansa lajit, niiden iät sekä sukupuolet, ja jotka ovat toimineet aikaisemmin kokeneen rengastajan apulaisina.

Vesilinnuille, joiden jalat kasvavat paksuutta yhtä aikaa ruumiin koon kanssa, käytetään sisäpuolelta vahattuja renkaita. Vaha kuluu pois jalan vankistuessa.

Kaula- ja lukurenkaita saa käyttää vain tutkimuslaitosten hyväksymissä tutkimuksissa, ja niitä tekevät kokeneet asiantuntijat. Tutkimuksissa on todettu, etteivät suuremmat muoviset kaularenkaatkaan häiritse parinmuodostusta tai vaikuta pesimätulokseen.

Yksilölliset tunnistusmenetelmät ovat usein välttämättömiä esimerkiksi uhanalaisten muuttolintujen suojelutoimien tehostamiseksi niiden elinkierron eri vaiheissa ja eri maantieteellisillä alueilla.

Satelliittiseurannassa käytettävän antennin tai ihon alle kiinnitettävän, gps-paikantamisessa tarvittavan mikrosirun kantaminen on linnulle suurempi riski kuin jalka- tai kaularengas. Metalli- ja muovirenkaita voidaan verrata vaikutuksiltaan lähinnä ihmisten kantamiin koruihin, satellittiseurantalaitteita keveisiin reppuihin ja mikrosiruja sydämentahdistimiin.

Uusien menetelmien ansiosta on pystytty löytämään ennen tuntemattomia muutonaikaisia levähtämisalueita sekä talvehtimisalueita ja varmistamaan niiden säilyminen.