Hakkuiden ulottamista Pohjois-Suomen suojelualueille ehdottaneen Teuvo Hakkaraisen (ps.) suvun pitkään omistama saha Oy Haka-Wood Ab hyötyisi, jos kansanedustajan esittämä ajatus toteutuisi. Hakkarainen kertoi Yle:n haastattelussa (5.9.2013) vievänsä ehdotuksen syksyn aikana sekä eduskunnan talousvaliokunnan että maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn.

”Suojelualueilla on järeää puuta, jota muista metsistä löytyy enää vähän. Sahattava puu on nyt pientä ja pienenee koko ajan”, Hakkarainen perusteli Yle:lle.

Oy Haka-Wood Ab on erikoistunut suomalaiseen koivuun. Raudus- ja hieskoivun tukkipuun tilavuus on Metsäntutkimuslaitoksen vuoden 2008 metsävaratilastoissa noin 30,4 ja vuoden 2011 tilastossa 34,7 miljoonaa kuutiota. Mäntyä ja kuusta on Suomen metsissä noin kymmenenkertaisesti.

Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Kari Korhonen muistuttaa kuitenkin, että koivulle on ollut sahatavarana pitkään heikko kysyntä.

”En usko, että tälläkään hetkellä olisi koivun pula, tai että kysyntä sahatavarana olisi kovin iso. Yksittäisten yritysten lähialueilla voi olla kuitenkin saatavuusongelmia. Jo 1980-luvulta lähtien koivun viljelyä on haitannut se, että hirvikannat ovat olleet suuret, eikä istutuksia ole voitu tehdä kuin asutuksen lähelle.”

Sahojen kulut ovat lisääntymässä rikkidirektiivin kasvattaessa kuljetuskustannuksia. Samaan aikaan puun tuonti Venäjältä on lisääntynyt Venäjän liityttyä kansainväliseen kauppajärjestöön WTO:hon ja tuontitullien laskettua.

Haka-Wood kiistää, että Teuvo Hakkarainen olisi enää mukana sahan toiminnassa. Hakkarainen on myynyt omistamansa osakkeet vuonna 2011. Yhtiön nettisivuilla kuitenkin kerrotaan edelleen, että toiminnassa on mukana koko perhe: ”Hilja-Kyllikki (Emerita), Mauno, (Emeritus), Teuvo, Tuomo, Terho ja Tuula Hakkarainen.”

Täydennys: Kaupparekisterin mukaan yrityksen toimitusjohtaja on Terho Hakkarainen, joka istuu myös yrityksen hallituksessa varsinaisena jäsenenä. Tuula Hakkarainen on hallituksen varajäsen.

koivumetsät

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.