Juha-Kalevi Metsälölle oli tullut sähköpostia. Joku ammattivalittajista ja viherpiiperöistä taas sotkeutumassa asioihin. Viestin mukaan pohjoistaajaman hautausmaan viereistä metsää ei saisi kaataa. Mainittiin ”luojan luoma luonto” ja ettei aluetta saisi ”raiskata”.

J.-K. Metsälö oli kunnalla töissä. Eikä hautausmaahan rajautuva metsäkuvio ollut seurakunnan, vaan hänen. Siis vastuullaan. Hän oli virkamies ja hän oli herra. Hän oli iso herra ja iso oli kuntakin, tuhansia hehtaareja.

Ei hän aikoinaan turhaan korkeakouluttautunut kuitu- ja sahapuun kasvatukseen. Siinä oli pohjaa hoitaa nykyiset tehtävät myös riista- ja kala-asioissa, matkailussa, puistoissa, pelloilla, asutushistoriassa ja kesäkukkalaatikoissa. Oli työnjohtoa, oli strategian laadintaa, oli budjettia, delegaatiota, organisaatiota, sidosryhmää, klubia… Hän lauloi bassosoolot kuorossa ja silloin olivat mezzosopraanot ja kontratenorit hiljaa.

J.-K. Metsälö olisi voinut olla jo eläkkeellä, mutta luonto ei antanut periksi – nimittäin hänen luontonsa. Ei tosin tahtonut taipua kunnankaan luonto, ei edes jokaisen kuntalaisen. Niitä vastaan hän uupumatta otteli. Hikeä pukkasi, kun Metsälö luki näytöltä viestin uudelleen. Onneksi tämä nillittäjä oli myöhässä. Niin ne yleensä olivat, meni sentään tovi etsiä kuviot ja kaavat esiin silloinkin, kun jokin nykyinen humpuukilaki vaati niitä kuntalaisten nähtäville.

”Hän oli iso herra ja iso oli kuntakin, tuhansia hehtaareja.”

Metsälö hyppäsi audiinsa. Hän olisi pian kohteella ja siellä olisi jo hakkuukoneen puikoissa hänen yrittäjäkaverinsa. Ei rämettyisi yli-ikäiseksi sekään metsäkuvio. Puusto oli 40-vuotiasta, mutta nyt istutettaisiin laatutaimet tilalle. Nämä vihervalittajat eivät vain käsitä. Ne eivät tajua. Eivät tiedä. Horisevat ”jatkuvasta kasvatuksesta” ja ”luonnon monimuotoisuudesta”.

Sen monimuotoisuuden hän tuntee jos kuka: saadaan hioketta, haketta ja hirttä. Saadaan sellua ja lankkua ja lapsille palikoita, että oppivat rakentamaan yhteiskuntaa. Metsäjoogaan ja metsämakkaran paistoonkin on tilaa, häneltä saa avaimet. Ilman häntä kunnassa ei kasvaisi yhtään kunnon metsää. Puut vain mätänisivät ja kaatuilisivat päälle.

Illalla J.-K. Metsälö vastasi sähköpostiin. Sopisi mennä katsomaan siistittyä maisemaa hautausmaalta ja antaa silmänsä levätä avarissa näkymissä kannokon yllä. Parin viikon päästä siellä jo vireä taimikko nousisi herran kunniaksi ja vainajienkin virkistykseksi. Tehtyyn toimenpiteeseen oli niin tieteelliset kuin taloudellisetkin perusteet, ja esteettiset ja eettiset ja muut erinomaiset perusteet lisäksi. Metsälön Jk:n mukaan yli 99,99 prosenttia kaikesta hänelle tulevasta palautteesta oli aina ylistänyt hänen toimintaansa, kuten tietysti aiheellista olikin.