Anton Tšehov (1860–1904) ei ollut kulttuurihörhö vaan koulutukseltaan sekä ammatissakin toiminut lääkäri ja monipuolisesti myös luonnontieteisiin tutustunut ajattelija.

Ehkä juuri siksi hän on modernin näytelmä- ja novellitaiteen suuri uudistaja. Tšehovin alakuloisen humoristisessa fiktiossa ihmispolot potevat irrallisuuden, tarpeettomuuden ja kykenemättömyyden vaivoja. Näennäisen naturalistiset ja uskottavat tilanteet muuntuvat hänen sommitelmissaan kuin huomaamatta sanataiteen avantgardeksi: rohkeiksi impressioiksi, abstraktioiksi ja absurditeeteiksi.

Toisaalta Tšehov kykeni purkamaan kokemuksensa vierailustaan Sahalinin vankilasaarella ennakkoluulottomana ja edistyksellisenä sosiologisena tutkielmana ihmisoikeuksista ja etenkin niiden puuttumisesta teoksessaan Sahalin (1895).

Näytelmä Vanja-eno oli tuberkuloosiin kuolleen kirjailijan lyhyen elämän varsinainen päänvaiva; hän punnersi visaisen aiheen parissa kahdeksan vuotta.

Puolijuoppo piirilääkäri Astrov paljastaa näytelmän alussa varsinaisen intohimonsa: uusien metsien istuttamisen ja ikimetsien suojelun. Astrov tuomitsee avohakkuut ja hitaasti uudistuvan luonnonvaran älyttömän tuhlaamisen. Hän kytkee lyhytnäköisiin tuhohakkuisiin eläinten ja lintujen eli koko ekosysteemin tärveltymisen ja maisema-arvojen ränsistymisen sekä ilmaston järkkymisen.

Astrovilla on rohkeutta viitata yliyksilölliseen sadan, kahdensadan ja tuhannen vuoden tulevaisuusnäkymään, aikakauteen, josta kulloisetkin nykyeläjät – ja vain he – ovat vastuussa.

Astrovin purkausta seuraavassa keskustelussa edistyksellinen Jelena Andrejevna kytkee luonnon ja ihmisluonnon: ”Te kaikki tuhoatte ajattelemattomasti metsää eikä maan päälle kohta jää mitään. Juuri samalla tavalla te ajattelemattomasti tuhoatte ihmisen, eikä maan päälle kiitos teidän kohta jää uskollisuutta tai puhtautta sen paremmin kuin uhrautumisen kykyäkään. … Kaikissa teissä piilee tuhoava riivaaja. Te ette sääli metsää, ette lintuja, ette naisia, ette toinen toisianne…”

Laajassa novellissa Kaksintaistelu Tšehov heittää peliin Mustan meren rannalle vastakohtaparin Lajevski – von Koren.

Lajevski on epämääräisessä avoliitossa sekoileva toimeton tunari. Von Koren, hänen hillitön kriitikkonsa, on puolestaan huippukyky, Darwinin Lajien synnyn ääritulkinnan sisäistänyt eläintieteilijä, joka on viime aikoina kunnostautunut meduusojen embryologiaa käsittelevässä tutkimuksessa.

Von Koren on puheissaan armoton: ”Lajevski on kiistattoman vahingollinen ja yhtä vaarallinen yhteiskunnalle kuin koleramikrobi. Hänen hukuttamisensa on ansio.” Von Koren on myös parhaan kirjallisuuden ystävä ja myöntää ihmisen tietoisuuden ainutlaatuisen aseman universumissa: ”Entä Romeo ja Julia? Tai esimerkiksi Puškinin Ukrainan yö? Luonnon täytyy tulla ja kumartaa maahan asti.”

Pukarien kaksintaistelu raukeaa kuitenkin humoristiseen ja verettömään tasapeliin ja molemminpuoliseen sarastavaan ymmärrykseen ja hyväksyntään.

Venäläinen mestari antaa meille luonnon ja ihmisluonnon kysymyksistä kiinnostuneille tuoreravintoa sadankymmenen vuoden takaa.

Vanja-Enon suomennos Martti Anhava (1999) ja Kaksintaistelun suomennos Ulla-Liisa Heino (1978).

kolumni