Koko luonto on niin kuin iso kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan wiisautta.

Zacharias Topeliuksen Naturens bok ilmestyi 1856, ja suomeksi se saatiin neljä vuotta myöhemmin Oulun kirkkoherra Johan Bäckwallin ansiokkaana käännöksenä. Tämä alle 10-vuotiaille suunnattu luonnontieto oli jymymenestys, ja se on vaikuttanut voimallisesti kansakuntamme käsitykseen luonnosta ja maailmankaikkeudesta.
Kirjan pedagoginen hienous on sen kielen rakenteiden monimutkaistuminen kerronnan edetessä. Tässä opetellaan samalla lukemaan pränttiä.

Eläinkunnasta kerrotaan simppeleinä satuina. Perhosen kehitys toukan ja kotelon kautta liihottelijaksi vertautuu ihmisen osaan: toukka on maallinen ja ajallinen tallaaja, kotelo on ruumisarkku ja siipiniekka kuolonunesta kuoriutuva ikuisuuteen liitelevä sielu.

Jumala ohjaa muuttolintujen matkaa ja on luonut maailman ihmistä varten: ”Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja kuningas, ihminen.”

Kirjan puolivälissä Topelius äityy mahtavaan näkyyn luonnon täydellisestä, aukottomasta järjestelmästä. Se muistuttaa hauskasti aikalainen Charles Darwinin visiota kaikkien aikojen kaikkien eliöiden portaattomasta potretista. Topelius lukee tosin myös enkelit mukaan luokitukseen.

Carl von Linné saa kirjassa oman lukunsa. Hän on Topeliukselle profeetta, joka opetti meille luonnon kieliopin. ”Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltään Karl Linné. Se oli mainio mies!”

Eläin- ja kasviopin jälkeen teos etenee mallikkaasti geologian kautta kemian ja fysiikan perusteisiin ja edelleen tähtitietoon. Opimme, että ”valo kulkee sukkelammin kuin ääni” ja ”maan sisus jalkaimme alla on tulisena ahjona”.
Mutta kaikkea ei tiedetä. Topelius myöntää rehdisti tietonsa rajat. Home kasvaa leipään, mutta kukaan ei voi sanoa, kuinka sen siemenet ovat tulleet siihen. Miksi Pohjanmaa nousee merestä? Mitä on valo? Mitä on lämpö? Magneettisuus? Revontulet? Ei aavistustakaan, myöntää kirjailija.

Valolta kuluu kahdeksan minuuttia saapua Auringosta Maahan, kanuunankuulalta kuluu 27 vuotta ja pääskyseltä 250 vuotta lentää maasta Aurinkoon; se tiedetään, mutta ei sitä, mikä voima Auringossa loistaa.
Mutta kaikki aikanaan: ”Kun kerran kuolemme, ja Jumala vapauttaa lunastetun henkemme, tulee tämä ja paljo muuta meille ilmoitetuksi.”

Topeliuksen teos on loisteliaan sanataiteilijan urhea yritys filosofiseksi yhteenvedoksi luonnontieteistä pikku ihmisille, tulevaisuuden tekijöille. Se on myös raaka raportti sivilisaatiossamme edelleen käynnissä olevan katteettoman uskon ja tutkitun tiedon painiottelun eräästä historiallisesta vaiheesta.