Olen aiemminkin pohtinut kolumnivuorollani luontosuhteen rakentumista. Nyt tartuin tällaiseen ajatukseen: Luontosuhde on ennen kaikkea tunneside. Sitä ei voi luoda tiedon varaan.

Viime aikoina olen tajunnut sen, kuinka suuri osa ihmisten ajatuksista koskee luontoa. Ei asian pitäisi yllättää: itsehän rakastan lintuja ja puita, käyn metsässä rauhoittumassa, haen sieltä sienten lisäksi inspiraation.
Ehkä olen vähän turhan helposti uskonut muodikkaan mantran, jota ajattelematta hoetaan: että nykyihminen olisi erkaantunut luonnosta. Ei ole.

Olen seurannut ihmisten luontosuhdetta hieman paradoksaalisesti Facebookin kautta. Mutta se on oikein hyvä paikka vakoilla ajatuksia ja aatteita.
Yksi kuluneen vuoden suurimpia nettihittejä, myös Facebookissa, on ollut virolaisen sääksipariskunnan pesä. Etelä-Virossa sijaitsevan pesän vierelle pystytetty kamera on välittänyt elävää kuvaa ja ääntä huhtikuusta alkaen.
Internetin kautta katsojat ovat voineet seurata koiraan saapumista pesälle, morsiamen valikointia muutamasta tarjokkaasta, parittelua, pesän rakentamista, kolmen munan munimista, hautomista ja kuoriutumista, poikasten kasvamista ja emolintujen taukoamatonta kalankuljetusta kirkuviin nokkiin.
Yksi upeimmista hetkistä oli rengastajan kiipeäminen pesälle. Hymyilevä partasuu jutteli leppoisia viroksi koko sen puolen tunnin ajan, jonka hän vietti pesällä, ja pyyhki kameran linssin puhtaaksi sääksenkakasta. Toinen dramaattinen hetki oli pesää riepotellut kesämyrsky, joka vei pesästä ison puunkarahkan lennätettyään sen ensin päin sääksiemoa. Hetkeen ruudussa ei näkynyt kuin siipien hätäistä räpiköintiä ja lopulta hahmo, jonka tuuli vei. Lentokyvyttömät poikaset onneksi pysyivät pesässä.
Kaikki kolme nuorta sääkseä varttuivat isoiksi ja lentokykyisiksi.

Moni tuntui seuranneen sääksikameran kuvaa koko kesän. Pienimmän poikasen puolesta pelättiin, myrskyt aiheuttivat sydämentykytyksiä, lentoharjoitukset huvittivat. Kun syksy koitti, alkoi haikeus. Linnut toivat elämään sisältöä, jännitystä, iloa, tunteiden koko kirjon.
Ihmisten tietous luonnosta ei ole vain pinnallista knoppitietoutta, vaan tunteita, tarinoita ja muistoja.

Facebookiin laittamani kuva erityisen kauniista punakärpässienimuodostelmasta poiki kokonaisen keskustelun kyseisestä sienestä.
Kärpässienen myrkyllisyys ei ollut koulussa opetettu fakta, vaan sienen ominaisuudet aukesivat tarinoiden kautta. Yksi muisteli Mika Waltarin kokeilleen kärpässientä tajuntansa laajentamiseen muinaisten šamaanien tapaan. Toinen kertoili iäkkäästä miehestä, joka tapasi kerätä punakärpässieniä Helsingin keskustassa. Kolmas väitti kuulleensa, että useaan kertaan ryöppäämällä punakärpässienestä saa oivaa muhennosta.
Sieniinkin voi suhtautua tarinoiden, ei tiedon kautta.

Vaikka luontotietous on tärkeää, eivät esimerkiksi huonontuneet lajintunnistustaidot tarkoita luontosuhteen heikkenemistä. Suhde on tunnetta, ei tietoa. Suhteen syvällisyys on tunteista, ei tiedosta kiinni.

luontosuhde

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!