Vielä joitain vuosikymmeniä sitten luontoharrastukseen kuuluivat kasviot ja hyönteisten keräily. Enää uhanalaisten perhosten keihästämistä nuppineuloilla ei katsottaisi suopeasti. Ymmärrän tämän, mutta onko varovaisuus mennyt jo liian pitkälle? Lue tai kuuntele Riikka Kaihovaaran kolumni.
Se, miten ymmärrämme erämaat, määrittää suhdettamme luontoon. Mitä enemmän ylistämme erämaita ja turmeltumatonta, villiä luontoa, sitä kauemmas asemoimme itsemme. Lue tai kuuntele Riikka Kaihovaaran kolumni.
Monet lajit ovat paikkauskollisia. Eläimillä on reviirit, linnut palaavat samoille pesintäpaikoille, vaelluskalat syntymäjokiinsa. Vain ihminen sivuuttaa lähiympäristönsä, matkustaa kauas päästäkseen ”luontoon”. Lue tai kuuntele Riikka Kaihovaaran kolumni.
Lääkäri määrää luontoretkiä, ja elvyttävälle luonnolle haetaan kriteereitä. Ihmisen vieraantuminen luonnosta halutaan pysäyttää. Tämä artikkeli palkittiin Aikakausmedian Edit-kilpailussa Vuoden 2017 lifestyle-juttuna yleisölehdessä.
Nykyihmisen elämän edellytys on täsmälleen sama kuin esiäidillään 10 000 tai 100 000 vuotta sitten: saada hankituksi ympäristöstä aineenvaihdunnalleen välttämättömät ainekset. Keinot tähän ovat vain kulttuurisesti ketjuuntuneet ja monimutkaistuneet, itse asia on säilynyt samana. Maasta me yhä tulemme ja kuoltuamme maaksi muutumme.
Nykyihmisen luonnontuntemuksen tasosta on tapana olla huolissaan. Tarvitseeko olla? En ollut innokas luonnontutkijalapsi. En kiikaroinut lintuja, kerännyt kasviota, vaatinut päästä sieniretkille.
