Kielikurssilla kansainväliset opiskelijat kirjoittavat ajatuksiaan suomalaisesta luonnosta suomeksi. Jutun lopusta pääset lukemaan heidän kirjoituksensa.

Lääkäri määrää luontoretkiä, ja elvyttävälle luonnolle haetaan kriteereitä. Ihmisen vieraantuminen luonnosta halutaan pysäyttää. Tämä artikkeli palkittiin Aikakausmedian Edit-kilpailussa Vuoden 2017 lifestyle-juttuna yleisölehdessä.

Miten nykyihminen tuntisi olevansa osa luontoa ja alkaisi välittää siitä mitä muille osallisille tapahtuu?

Nykyihmisen elämän edellytys on täsmälleen sama kuin esiäidillään 10 000 tai 100 000 vuotta sitten: saada hankituksi ympäristöstä aineenvaihdunnalleen välttämättömät ainekset. Keinot tähän ovat vain kulttuurisesti ketjuuntuneet ja monimutkaistuneet, itse asia on säilynyt samana. Maasta me yhä tulemme ja kuoltuamme maaksi muutumme.

Nykyihmisen luonnontuntemuksen tasosta on tapana olla huolissaan. Tarvitseeko olla? En ollut innokas luonnontutkijalapsi. En kiikaroinut lintuja, kerännyt kasviota, vaatinut päästä sieniretkille.

Olen aiemminkin pohtinut kolumnivuorollani luontosuhteen rakentumista. Nyt tartuin tällaiseen ajatukseen: Luontosuhde on ennen kaikkea tunneside. Sitä ei voi luoda tiedon varaan.

Eräässä haastattelussa toimittaja kysyi, mikä on mielestäni kevään hienoin hetki. Vastailin sekavia roudan sulamisesta, puroista ja kasvukauden alkamisesta. Oikea vastaus tuli mieleeni pari viikkoa myöhemmin, kun ulkoilutin koiraa myöhään illalla.