Joulukuussa ilmestyneessä Suomen Luonnossa oli artikkeli Norjan Huippuvuorten jääkarhuista. Sieltä ei ole pitkä matka Venäjän Novaja Zemljalle, missä on myös jääkarhuja. Kohtasimme niistä yhden.
Tässä tarinamme:

Olemme ankkurissa Novaja Zemljan pohjoisosassa Russkaya Gavan Gulfissa hylätyn tutkimusaseman edustalla matkalla kohti Koillisväylää. Miehistöömme kuuluu kippari, perämies ja laivakoira.

Olemme tietoisia jääkarhuista, joten otamme maihin mennessämme mukaamme valopistoolin ja muutaman käsisoihdun. Koira jää veneeseen.

Saamme tutkia paikkoja rauhassa, sillä jääkarhuja ei näy, ei myöskään hylkeitä, jotka ovat niiden pääasiallista ravintoa. Lähistöllä on kuitenkin lintukallio, jonka rinteillä pesii pikkukajavia, riskilöitä ja pohjankiisloja eli sopivaa purtavaa jääkarhulle. Ja rannoilla on runsaasti merilevää, jota karhut myös syövät paremman ravinnon puutteessa.

Seuraavana päivänä laivakoiramme raivoisa haukunta keskeyttää ruoanlaiton. Koira seisoo takakannella ja tuijottaa maihin. Aivan vesirajassa, runsaan parinkymmenen metrin päässä veneestämme, seisoo jääkarhu. Se katsoo suoraan meihin ja haistelee kuuluvasti ilmaa. Koiran haukunta saa karhun perääntymään kohti takana olevia rakennuksia. Siellä se nousee takajaloilleen, mutta säntää sitten talojen taakse. Jonkin ajan kuluttua karhu palaa takaisin. Se tulee jälleen vesirajaan, seisoo siinä ikään kuin harkiten seuraavaa siirtoaan ja löntystää sitten hitaasti pois.

Karhu vaikuttaa niin itsevarmalta, että pohdimme siirtymistä kauemmas ankkuriin. Mutta koska jääkarhulle muutama sata metriä uintia ei ole minkäänlainen ongelma, päätämme vain sulkea veneen luukut yöksi ja toivoa parasta.
Jääkarhu ei enää näyttäydy. Aamulla nostamme ankkurin.

Riitta ja Pekka Kauppila ja laivakoira Latte ovat purjehtineet maailman merillä yli kymmenen vuotta. Vuosina 2010-2013 he purjehtivat Sarema-nimisellä veneellään pohjoisnavan ympäri Alaskasta Alaskaan. www.sarema.fi

Russkaya Gava Gulfin hylättyn tutkimusasema.