Sukellusretkellä Hollolan Tiilijärven pohjasta löytyi haarainen, vihertävä kummitus. Mikä se on?

Kummajainen on järvisienieläin. Jo otuksen nimi kertoo, kuinka hämmentyneitä varhaiset eliökunnan luokittelijat olivat sienieläinten edessä. Linné piti järvisienieläintä kasvina, koska se on vihreä, ja monet muut luokittelivat sienieläimet jonnekin eläinten ja kasvien välille.

Sienieläimet ovat mielenkiintoinen askel evoluution tiellä yksisoluisuudesta kohti monisoluisuutta. Isollakaan sienieläimellä ei ole mitään elimiä, ei lihaksia, hermostoa, suolistoa tai sukupuolielimiä. Ruumis on usein epämääräisen muotoinen, ontto ja reikäinen. Eläimen pääosan muodostavat litteät pintasolut. Onteloiden seinämillä on kaulussiimasoluja, jotka siimojaan viuhtomalla saavat veden virtaamaan pienistä aukoista sisään ja poistumaan suurista hylkyaukoista. Veden mukana eläin saa happea, ja solut sieppaavat vesivirrasta myös pieniä hitusia kuten bakteereja tai alkueläimiä ravinnokseen.

Soluja yhdistää hyytelömäinen väliaine, jossa liikkuu amebamaisia soluja. Niistä kehittyvät muut solutyypit, myös siittiöt ja munasolut. Tukirangakseen solut erittävät piikkejä ja neulasia, jotka meikäläisillä lajeilla muodostuvat piistä. Vihreä väri johtuu rungossa symbiontteina elävistä viherlevistä, joilta järvisienieläin saa happea, ja joita se myös syö.

Yksinkertaisesta rakenteestaan huolimatta järvisienellä on takanaan yhtä pitkä evolutiivinen historia kuin kaikilla muillakin lajeilla. Liikkumattomien sienieläinten on aikojen kuluessa täytynyt kehittää hyvin tehokas puolustus bakteereja, sieniä ja petoja vastaan – petojahan sienieläinten syöjät ovat! Erityisesti on tutkittu mereisten sienieläinten puolustusaineita, joista etsitään tuholaismyrkyiksi, lääkkeiksi tai muutoin ihmisen käyttöön kelpaavia aineita. En tiedä, onko järvisienieläimen kemiaa selvitetty, mutta muusta luonnosta poikkeavasta kemiasta kertoo jo vedestä nostetun sienieläimen kummallinen hajukin.