Itä-Helsinkiläinen asuinalue kerrostaloineen on hädin tuskin kadonnut puiden taakse, kun puiden välissä pilkottaa avoin maisema. Suo on pikkuruinen aukea, halkaisijaltaan vain joitakin kymmeniä metrejä. Laskemme reput isolle kivelle ja suuntaamme katseet kasveihin.

Katse kiinnittyy ensin isokarpaloon. Marjoja on jonkin verran, ja ne pullistuvat jo hyvää vauhtia. Suon laidassa kulkee lenkkeilypolku, joten tämä marjapaikka lienee hyvin tiedossa.

Nevalla kasvaa muutama helposti tunnistettava, kookas kasvilaji. Niiden tunnistaminen onnistuu myös ilman kukkia, pelkkien lehtien perusteella. Näistä lajintunnistus on mukava aloittaa, sillä sekaantumisen vaaraa ei ole.

Suurin osa suosta on matalakasvuista saraa tai aukeaa sammalpintaa, joka joustaa ja hyllyy kumppareiden alla.

Sammalpintaa täplittää ihmeellinen pyöreälehtikihokki. Siemenkodat kypsyvät jo hyvää vauhtia, mutta joitain nuppuja näkyy vielä. Retkelle olisi pitänyt lähteä aamutuimaan, sillä kihokkien kukat avautuvat vain lyhyeksi hetkeksi ja sulkeutuvat jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.

Haaveilemme kämmeköiden löytämisestä, mutta mättäiden tuijottelu ei tuota tulosta. Suonlaidan penkalta löytyy onneksi muutama koreasti kukkiva maariankämmekkä.

Soilla keskeisiä lajiryhmiä ovat sarat ja vihvilät. Ne aiheuttavat meille päänvaivaa, mutta työnjako toimii: toinen lukee ääneen kasvikirjasta tuntomerkkejä, toinen yrittää löytää niitä kasveista.

Soiden tarkka tyypittely happamuuden ja ravinteisuuden mukaan perustuu rahkasammaliin. Niiden tunnistamisessa riittää haastetta, joten tällä kertaa tyydyimme vain arvailemaan. Mutta onko tässä sammal ollenkaan vai sittenkin etana?

Päätämme lopettaa tältä illalta. Lähtiessä löydämme suon reunalle kaatuneen puun rungolta limasienen. Tämä lienee yksi niistä tutuimmista, siis sudenmaito.

Lue juttu kasviharrastuksen aloittamisesta Suomen Luonnosta 4/2019!
Nappaa myös vinkit lajioppaan valintaan ja tarkista mitkä kasvit ovat juuri nyt parhaimmillaan.

avosuokarpalokasviretkilajintunnistusnevarahkasammaletsaratsuo