Poimukellomörskyä luullaan usein huhtasieneksi. Sen näköinen se paljolti onkin. Voimakkaasti poimuinen lakkiosuus on pienempi, kuin iso sormustin pitkän, kermanvalkoisen, pienisuomuisen jalan päässä. Lakin reuna on irti jalasta toisin kuin huhtasienellä. Myös muoto on erilainen, huhtasienen lakkiosa on pitkän kartiomainen, kun taas poimukellomörskyn lakki on kuin ylösalaisin käännetty poimuinen kuppi.

Poimukellomörsky kasvaa koko maassa, kylläkin harvalukuisena. Jotkut keväät ovat hyviä kellomörskyvuosia, kuten 2012. Silloin niitä löytyi sieltä täältä haapavaltaisista lehdoista, jossa niitä törötti pystyssä lehtikarikkeessa jopa isoin joukoin. Moni innokaskin sieniharrastaja näki niitä vasta ensi kertaa. Niitä kerättiin jopa ruoaksikin. Ei se hassumpi olekaan, huhtasienen veroinen maultaan, mieto, eikä sitä tarvitse keittää kuten korvasientä.

Löysin omasta kukkapenkistäni myös sen harvinaisemman sukulaisen silokellomörskyn. Se on pienempi ja sen lakkiosuus on lähes sileä. Sen syötävyydestä ei ole tietoa, mutta lienee aika mitätön pienen kokonsa ja harvinaisuutensa vuoksi. Kellomörskyt ovat toukokuun sieniä. Niiden toivossa kannattaa koluta multavia haavikkolehtoja ja lehtisekametsiä.