Teksti ja kuvat: Seppo Parkkinen

Aurinko lämmittää ja lumi kimaltelee – on maaliskuun ensimmäinen viikko. Aamulla hanki kantoi vielä hyvin, mutta nyt alkuiltapäivällä saapas humpsahtaisi syvälle, jolleivät sukset helpottaisi pinnalla pysymistä. Metsän etelärinteiltä lumi on jo ehtinyt sulaa.

Jo monen metrin päästä huomaan tutun kulkijan, jota osasin odottaakin. Taitaa olla tämän kevään ensimmäinen perhoshavainto: ruostesiipi. Tässä vaiheessa vuotta se tosin on vielä ilman siipiä, toukkana.

Ruostesiiven toukan eteneminen näyttää erittäin määrätietoiselta marssimiselta, ikään kuin suunta ja määränpää olisivat sille päivänselvä asia. Seurailen toukan kulkua. Matka taittuu ripeästi, kunnes eteen tulee rotko. Kivipenkereen kohdalla hanki loppuu äkisti ja jatkuu jyrkän pudotuksen jälkeen huimat 20 senttiä alempana.

Toukka joutuu ymmälle. Se pysähtyy reunalle ja kohottaa eturuumiinsa ylös kuin tuulen suuntaa tarkkaillakseen. Pää huojuu puolelta toiselle. Toukka päättää jatkaa kulkuaan rotkon reunamaa pitkin. Kohta se kääntyy tulosuuntaansa, mutta palaa vain pienen kierroksen jälkeen miltei samaan kohtaan. Lopulta toukka horjahtaa – tai laskee tahallaan liukua, kierii rinteen alas, kokoaa hetken itseään ja jatkaa matkaa ennalta valitsemaansa suuntaan.

Toukka tunnustelee reittiä.

Mistä ruostesiiven toukka lumelle tupsahti? Se on viime kesän lapsia ja viettänyt talven levossa soluihinsa kertyneiden glyserolipitoisten pakkasnesteiden avittamana. Varhaiskeväällä se on vironnut etsimään koteloitumispaikkaa. Sellaiseksi käy vaikka kiven kylki, johon toukka kutoo omia karvojaan rakennusaineena käyttäen verkkopussin.

Sen sisälle toukka koteloituu, ja reilun parin viikon päästä kotelosta kuoriutuu aikuinen ruostesiipi. Sievä punainen perhonen.

Aikuiset perhoset lentävät lyhyen aikaa touko–kesäkuussa, joskus ensimmäiset jo huhtikuun puolella. Ne ovat liikkeellä sekä päivin että öin, mutta useimmiten ruostesiiven löytää lepäämästä heinikosta tai maasta, jolloin pienehkö värikäs perhonen erottuu selvästi.

Aikuisena ruostesiipi on tyylikkään punasävyinen.

Vaikka laji on lähes koko maassa melko yleinen, aikuisena sitä näkee huomattavasti harvemmin kuin toukkana. Syksyllä täysikasvuiset toukat liikkuvat vilkkaasti etsiessään talvehtimispaikkaa. Silloin niitä havaitsee muun muassa teillä, poluilla ja vaikkapa pitkospuilla. Sellaisista paikoista ne erottuvat paremmin kuin metsänreunoista tai soilta, joissa ne myös liikkuvat.

Useimmin ruostesiiven huomaa toukkana lumella. Tänä keväänä on Etelä- ja Länsi-Suomessa toukkien vaelteluaikaan ilmeisesti lumetonta ja niitä on vaikea nähdä. Siinä hyvä syy lisää matkustaa retkelle vähän pohjoisemmaksi!