Kevätpäiväntasauksen aikoihin yö ja päivä ovat koko maapallolla suunnilleen yhtä pitkät, kumpikin noin 12 tuntia. Tasauspäivä on vakiintunut olemaan joko 20. tai 21. maaliskuuta, mutta keskiajalla juliaaninen kalenteri oli jäänyt jälkeen ja se olikin aiemmin, jo 12. maaliskuuta,  Gregoriuksen eli nykyisin Rekon päivänä. Katolisen kirkon piirissä kevätpäiväntasauspäiväksi valikoitui nykyinen 21. maaliskuuta vuonna 1582.

Kurkien muuton ajateltiin ennen alkavan juuri kevätpäiväntasauksen aikaan. Siitä kertoo vanha sananlasku ”Tasan yöt, tasan päivät, tasan kaksi jalkaistani”. Näin uskottiin kurkien sanovan niiden ottaessa lentoasennon etelässä kohti Pohjolan perukoita.

Kevätpäiväntasauksen päivä oli myös tärkeä ”ilmapuntari” ja säiden ennustaja: iltarusko ennen tasauspäivää ennusti pakkasia ja jos taivas punersi tasauspäivän jälkeen, se ennusti lämmintä säätä. Jos täysikuu mollotti kirkkaana taivaalla ennen tasauspäivää, se tiesi kaunista ilmaa ja jos täysikuu valaisi tasauksen jälkeisenä päivänä, se ennusti yöhalloja.

Jos taas teeri aloitti kukertamisensa ennen kevätpäiväntasausta, se tiesi lumisadetta ja jos kukerrukset alkoivat vasta tasauspäivän jälkeen, oli luvassa kauniita ilmoja. Päivää pidettiin myös vuoden kuivimpana, joten silloin kannatti hävittää lutikat.

Pentin päivää, 21. maaliskuuta kutsutaan Etelä-Pohjanmaalla Mato-Pentiksi. Silloin uskottiin käärmeiden eli matojen nousevan talvipiiloistaan paistattelemaan päivän lämpöön.

Lähde: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, Otava 1998.