Lapsena ihanimpia paikkoja oli ystäväni kodin takana mutkitteleva pieni puro. Puronvarsi ja sitä ympäröivä suojaisa metsä olivat loputtomien leikkien paikkoja. Toisinaan seikkailimme vieressämme kulkevan joen törmillä. Lisäksi meillä oli muutamia varjeltuja hämäriä satumetsiä, joissa vietimme aikaa.

Ystävän ja minun lähestymisemme luontoon oli kaikkea muuta kuin tiedollista. Emme tunteneet lajeista kuin muutamia. Suosikkikukkamme oli metsätähti. Useimmille lajeille keksimme nimet ja sekoitimme ne leikin maailmaan.

Sattumalta nuo lapsuuden mieluisimmat leikkipaikat olivat monimuotoisinta luontoa, jota ympärillämme oli.

Mutta oliko kyseessä todella sattuma? Yhä viehätyn vastaavanlaisista paikoista. Sittemmin tietoa on tullut enemmän ja olen ymmärtänyt näiden paikkojen arvon monimuotoisuuden kannalta. Niin puronvarsimetsät kuin jokivarretkin tarjoavat kodin suurelle lajikirjolle. Samoin tekevät varttuneet metsät, jotka kiehtoivat meitä lapsena enemmän kuin muut.

Olenkin alkanut miettiä, että kenties meitä ihmisiä viehättävätkin intuiitivisesti monimuotoiset luontokohteet. Intuitio on hankala ja epämääräinen käsite, jonka käyttämistä välttelen yleensä. Tässä se tuntuu kuitenkin toimivan, sillä järjellä en osaa kokemusta selittää.

Tutkimus tukee havaintoa siitä, että koemme monimuotoisen luonnon erityisen miellyttäväksi. Tutkimuksissa on todettu muun muassa, että koemme metsät elvyttävämmäksi ympäristöksi kuin puistot tai rakennetut ympäristöt. Toisessa tutkimuksessa vertailtiin erilaisten ja eri-ikäisten metsien vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.

”Koemme monimuotoisen luonnon erityisen miellyttäväksi.”

Tutkimuksessa oli mukana neljä metsää. Kaikissa näissä oleilu lisäsi positiivisia tunteita ja vähensi negatiivisia. Metsistä kaupungin virkistysmetsä elvytti tehokkaammin kuin nuori kasvatusmetsä. Kaikkein tehokkaimmin tutkittavat elpyivät satavuotiaassa talousmetsässä ja 120-vuotiaassa luonnontilaisessa metsässä. Voimme kiistellä metsistä, hakkuista ja luonnonvarojen käytöstä mutta luonnon vaikutus meihin on kiistämätön.

Järkiperusteet puhuvat luontokadon aikana monimuotoisen luonnon vaalimisesta. Usein tuntuu, etteivät järki, kannanotot ja tutkimustulokset kuitenkaan riitä.

Ehkäpä jokaisen päättäjän pitäisikin mennä luontoon: siihen erityisen monimuotoiseen. Sulkea siellä silmät, hengittää syvään sisään ja vain tuntea sen arvo.