Simone de Beauvoir kirjoitti Toisessa sukupuolessa miesten ikiaikaisesta roolista lajimme kosmisen reviirin laajentajina, ihmisyyden esitaistelijoina, pappeina, sotilaina ja metsästäjinä.

Erityisesti metsästyksessä on ammoin ollut pyhän tapahtuman piirteitä. Muinainen metsästäjä oli tappaja, mutta ei pelkkä teurastaja tai pyöveli, koska metsästys oli vaarallista. Metsämies vähätteli myös omaa henkeään ja todisti siten, ettei­ elämä itsessään ole korkein arvo, vaan sen täytyy taipua jonkin suuremman edessä. ”Siksi johtava asema ihmiskunnassa ei langennut sille sukupuolelle, joka synnyttää, vaan sille, joka surmaa”, kirjoittaa Beauvoir.

Tappamisellehan on yleensä jokin hyvä, järkevä syy. Synnytys on typerä automaattireaktio, ajattelee ihmiskunta.

HS Kuukausiliite julkaisi huhtikuussa laa­jan henkilökuvan sotkamolaisesta Kari Tikkusesta, joka on aiemminkin mediassa rehennellyt metsästysgangsterismillaan. Susien salakaatoihin erikoistunut Tikkunen kertoo jutussa, että syrjäseuduilla tätä väkivaltarikollisuuden muotoa pidetään suuressa arvossa. Loukkaantuneita vastaväitteitä ei ole ainakaan minun silmiini osunut.

Helsinkiläisenä vegaanina minun pitäisi kai vihata Tikkusta. Sitä kunniaa tai iloa en hänelle suo.

Haastattelussa minua kiinnostavat lähinnä sukupuolipoliittiset sisällöt. Kun toimittaja kysyy Tikkuselta ”miksi”, tämä toistelee, että ”kyse on koirista”. Hän pelkää susien käyvän hänen metsästyskoiriensa kimppuun; niin on joskus käynytkin. Kysymys on siis puolustustaistelusta. Minun silmissäni koirat kuitenkin ovat typerä tekosyy pyssyjen ja myrkkyjen kanssa veuhtomiselle.

Todellista syytä Tikkunen ei ehkä arvaa, ellei harrasta feminististä filosofiaa.

Paljastava lainaus on tämä: ”Pitää pystyä katsomaan itseään peilistä ja säilyttämään vaimonsa kunnioitus.” Tikkunen siis puolustaa miehistä kunniaansa. Susien salakaadot ovat eräänlaisia kunniamurhia. Myös ”rastapäisiltä pikkutytöiltä” tulleet vihaiset kirjeet ja puhelut ovat hänelle tärkeitä voitonmerkkejä. Erämaiden tosimies ei saa olla pikkutytöille yhdentekevä ukko. Miehen täytyy pitää ittesä miehenä. Se on välillä veristäkin työtä.

Säännöt kuitenkin ovat tarkat. Pyhässä sodassa tappaminen ei saa olla holtitonta ”hampaat irvessä paukuttelua”. Siitä ei myöskään saa nauttia, varoittaa Tikkunen. Ei olisi ”fair playta” ampua susiemoa pentuineen vain siksi, että saa ne sihtiin. ”Ei tämä mitään lahtausta saa olla.” Tappamisen pitää olla harrasta ja hankalaa.

Luonto, kuten toinen sukupuolikin, on tosimiehen vihollinen, mutta hän ei tahdo hävittää sitä maan päältä. Hän tahtoo vain alistaa sen.

Kari Tikkusen pahin vihollinen kuitenkin on yhteiskunta. Se kiusaa häntä säätämällä pikkumaisia lakeja, eikä valtiota noin vain alisteta.

Juuri siksi rikollisuus on tosimiehen viimeinen turvasatama. Moottoripyöräkerhossa, mafiassa tai salametsästysporukassa mies todella ansaitsee mieheytensä.

Siksi Tikkunenkin lopulta kiittää arkkivihollistaan. ”Tämä yhteiskunta teki minusta sen, mitä minä olen” – kovan pojan.

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!