Mökillämme Kannusjärvellä kävi tammikuussa vieras. Se oli tullut sisään katon kautta jyrsimällä piipun juureen aukon. Myös jääkaapin takaseinään se oli tehnyt noin nyrkin kokoisen kolon. Kaapissa ollut koiranruoka sitä ilmeisesti houkutti.
Jälkeensä se jätti ulosteita, jotka olivat sähköjohdon paksuisia, halkaisijaltaan noin kahdeksan milliä. Kukahan tämä ruokavieras oli?

Rikoksia selvitettäessä tehdään rikospaikalla tarkkoja tutkimuksia. Tässä murtovarkauden selvittämiseen on käytössä vain kertomus ja valokuvia. Silti uskon vakaasti tietäväni tekijän.

Tunkeutuminen katon kautta ja nyrkinkokoiseksi jyrsitty aukko sulkevat pois muut epäillyt paitsi näädän. Sen kyvyt jyrsiä aukkoja ovat kyllä sen kokoisen eläimen aikaansaannoksiksi kunnioitettavat, etenkin, kun näädän hampaisto ei ole kehittynyt jyrsimiseen erikoistuneeksi työkaluksi. Ulosteiden mitat ja muodot täsmäävät siihen, mitä on havaittu näädän pakoputkesta poistuvan.

Yhtä mainintaa odotin turhaan. Näädästä jää muistoksi ulosteiden ja niiden hajun ohessa yleensä myös rauhasten eritteiden luonteenomaista tuoksahdusta, joka on tuhtia kuin mikä.

näätä

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €