Monilla sientenpoimijoilla on luontainen torjuntareaktio kantosieniin: ”en minä noita kerää, kun niitä on niin vaikea tuntea.” On totta, että monissa kantosienissä on oltava tavallista varovaisempi.

Kitkerälahokka ja myrkkynääpikkä tiedetään myrkkysieniksi. Myrkkynääpikkä muistuttaa eniten koivunkantosientä ja kitkerälahokka kuusilahokkaa. Kuitenkin rutiinilla eri kantosienilajitkin oppii erottamaan toisistaan jopa ensi silmäyksellä. Usein jo kasvualusta kertoo: kuusilahokka kasvaa havupuulla, useimmiten kuusella, mutta myös männyllä.

Kitkerälahokka kasvaa lehtipuulla. Aina ei kuitenkaan näin ole tai alustapuuta on vaikea tunnistaa. Varovasti voi myös sienenpalasta maistaa. Kitkerälahokka on selvästi kirpeä, kun taas kuusilahokassa on mieto, herneen maku. Kuusilahokka on myös keskimäärin isompi ja sen heltat ovat hyvin vaaleankeltaiset poiketen kitkerälahokan voimakkaan rikinkeltaisista heltoista.

Kuusilahokasta käytetään vain lakit; ne soveltuvat mainiosti keittoon, muhennoksiin ja kastikkeisiin. Kuusilahokan satokausi on pitkä ja ensimmäisiä voi kerätä jo keskikesällä. Parasta aikaa on kuitenkin loppusyksy, jolloin se kasvaa samanlaisessa maastossa suppilovahveroiden kanssa.

Olenkin usein ihmetellyt ihmisten intoa kerätä melko mauttomia suppilovahveroita herkullisen kuusilahokan sijaan. Suppilovahveron etuna on tietysti sen helppo kerättävyys ja tunnettavuus. Mutta kuusilahokka kannattaa oppia tuntemaan; sen maukkaus palkitsee kerääjän.