Maitohorsma peittää ihmisen ankarat jäljet ensimmäisenä. Melskeen tauottua horsmikko hiipii pommikentille ja avohakkuille. Purppurakukkien auetessa henkiin jääneet saavat huoahtaa. Sodasta selvittiin.

Maitohorsmat suojaavat myös liki jokaista autiotaloa, jonka olen retkilläni kohdannut. Vaikutus on aina sama, tutunkin talon luona, kuten tänään.

Kun autiotalo kohoaa näkyviin, askel säpsähtää varovaiseksi, hidastuu, tyrehtyy. Ihan kuin joku tuijottaisi. Pääskyset suihkivat rikotuista ikkunoista. Sammal kuorruttaa kattoa, ladon hirressä kasvaa aarnikääpä.
Autiotalon pihassa horsmat aiheuttavat huojennuksen sijasta ristiriitaisen tunteen: ilon siitä, että luonto voittaa, surun siitä, että hyvä talo on maatumassa.

Alan muistella aikoja, joita en ole elänyt. Ruostunut justeerisaha nojaa talon nurkkaan. Emalikattila pilkistää mullasta. On kulunut hämmästyttävän vähän aikaa siitä, kun elettiin aivan toisin kuin nyt. Menneisyys on yhä täällä, heti horsmien takana.

Niityksi muuttuneen pellon laidalta löydän 1950-luvun puimakoneen. Sormeilen sen luukkuja, muttereita ja takorautaisia kulmavahvikkeita. Koetan ymmärtää toimintamekanismin ja turhaudun, kun en ymmärrä. Unohdamme nopeasti, yhdessä sukupolvessa. Niin nopeasti, että sanotaan ”emme voi palata kivikaudelle”, jos jonkun mielestä bruttokansantuotteen ei tarvitsisi kasvaa joka vuosi.

Vuonna 1970 bruttokansantuote oli kymmenesosa nykyisestä. Mitä kautta silloin elettiin? Tai lapsuudessani 1980-luvulla? Ihmiset asuivat lämpimissä taloissa, ajoivat autolla ja ostivat ruokaa kaupasta. En aavistanut, miten alkeellista elämä oli.

2000-luvun alussa etsin ystävien kanssa autiotaloa vuokrattavaksi. Halusimme muuttaa maalle ja elää mahdollisimman omavaraisesti. Selvitimme talojen omistajia, otimme yhteyttä. ”Se on meillä kesäkäytössä”, oli yleisin vastaus talosta, jonka luona ei selvästi ollut käyty aikoihin. Lopulta luovutimme.

Sittemmin Suomessa on koottu rekistereitä autiotaloista, joiden omistajat eivät ole sulkeneet pois myynti- tai vuokrausmahdollisuutta (esimerkiksi Autiosta asutuksi -hanke Kyrönmaalla). Jokusia taloja onkin saatu asutettua. Kasvukeskusten liepeillä kuitenkin seisovat usein lähes vierekkäin autio rintamamiestalo ja upouusi palatsi. Autiotalot alkavat kai olla ahtaita monen makuun.

Vanhat pihakuuset tanssivat tuulessa. Mieleen tulee tuttu lause: vielä minua tarvitahan. Taloa, joka toimii ilman yhteyttä kaukolämpö-, sähkö-, vesijohto-, viemäri- ja tietoverkkoon. Päivittäiset uutiset maailmalta ovat sellaisia, että jos tämä rakennus tai joku sen kohtalotovereista olisi minun, en uskaltaisi antaa sen hapertua.
Tuossa kulki polku kaivolle, tuossa liiterille. Navetassa oli lehmä, perunamaalla kasvoi paikallinen maatiaiskanta. Närhen ärähdys talvimetsässä, kimalaisten kesäsurina pihamaalla, siinä maailman desibelitasot.

Tiedän, tiedän. Elo oli raskasta, ihmiset vanhenivat varhain. Silti viivyttelen horsmapihassa. Kuuntelen nykyaikaa. Se soittaa sinfoniaansa öljyn voimin valtateillä neljässä ilmansuunnassa.

Kolumni

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €