Ahvenanmaalla Jomalan Torpfjärdenin lintutornin edustalla lekutteleva kalasääski pelottaa monisatapäisen sorsaparven lentoon. Kiikareilla näkee, että suuri enemmistö parvesta on sinisorsia ja taveja, joukossaan kymmeniä harmaa- ja lapasorsia sekä jokunen jouhisorsa. Aivan parven keulilta löytyy yksi punaruskeaa hehkuva haapana. Yksi!

Ruovikkoinen Torpfjärden ei ehkä ole haapanalle mieluisin ruokailuympäristö, mutta takavuosina paikalla nähtiin elokuussa säännöllisesti yli 50 haapanan kerääntymiä, myöhemmin syksyllä vielä enemmän, huippuna 1145 yksilöä 19.9.2013 (Ari Lehtinen/Tiira). Haapanan parimäärä on pienentynyt 56 prosenttia vuodesta 1985, ja on tämän vuoden laskentojenkin perusteella yhä 40 prosenttia pitkäaikaisen keski­arvon alapuolella.

Ottamatta kantaa uhanalaisuuden syihin on käsittämätöntä, että taantuvat lajit kuten haapana, heinätavi, jouhisorsa, tukkasotka ja nokikana keikkuvat yhä metsästettävien riistala­jien listalla. Taustalla vaikuttanee riistahallinnon pelko niiden siirtymisestä luonnonsuojelu­hallinnon vastuulle. Nokikana varsinkin on varsinainen kummajainen riistalajilistalla. Kun Riistahallinto haluaa pitää kynsin hampain kiinni riistalajilistastaan, olisi suotavaa, että se osoittaisi uskottavaa ja todellista vastuunkantoa taantuvien sorsakantojen kehityksestä. Haapanoita ja jouhisorsia ammutaan paljon ruokinnoilta. Lajien metsästyspainetta voitaisiinkin rajoittaa Amerikan malliin saaliskiintiöillä sekä hämärä- ja ruokinta­pyyntikielloilla.

Vaikka riistakeskus kehottaakin metsästäjiä kohdentamaan metsästystä sitä parhaiten kestäviin lajeihin, viranomaisen suorittama metsästyksen ohjaus ja sääntely tuntuu tarkoituksenmukaisen ylimalkaiselta. Hallinto on tavallaan sysännyt päätösvaltaansa tavallisille rivimetsästäjille. Harkinta, valta ja vastuu on sälytetty passissa väsyneenä odottavan metsästäjän liipasinsormelle. Haapana ja jouhisorsa ovat toki lennossa helpoimmin tunnistettavien sorsien joukossa, mutta parven ponnahtaessa ilmaan harkinta-aikaa on usein vain muutama sekunti.