Syksyllä 2012 suojellun Hyvinkään Kurkisuon paikoin jopa viisi metriä paksu turvekerros saa muhia rauhassa. Komea tumma kuusikko huojuu syystuulessa. Paksusta sammalikosta pilkistää suppilovahveron lakki. Muita tämän metsän asukkeja ovat muun muassa puukiipijä ja punarinta.

Alempana kuusikko muuttuu rääseikköiseksi korveksi; olemme saapumassa Kurkisuolle. Kuusikon ja suon laidan rämeen väliin on kaivettu leveä oja, jonka yli vie silta.

”Normaalisti tässä olisi suon nevalaide”, biologi Leila Järvinen valottaa.

Kurkisuo ei siis ole täysin luonnontilainen, mutta kolmasosa siitä on säilynyt koskemattomana. 1940-luvun ilmakuvissa näkyvät vielä hyvin suon laidoille tehdyt laajatkin ojitukset, jotka eivät kuitenkaan ole juuri vaikuttaneet suon luonnontilaisiin osiin. Suota on ojitettu sekä pelloksi että metsän kasvun jouduttamiseksi.

Viime vuosisadan alun toimet kuitenkin kalpenevat sen rinnalla, mitä Kurkisuolle alettiin kaavailla 1980-luvulla. Osa suosta siirtyi tuolloin turveyhtiö Vapon omistukseen. Laaja turpeenotto oli tarkoitus aloittaa parikymmentä vuotta myöhemmin. Kun hankkeen ympäristövaikutusten arviointi valmistui 2006 ja se lähti lausuntokierrokselle, se oli lähtölaukaus Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistykselle. Sen hallituksessa Järvinenkin istui tuolloin, ja yhdistys pisti kaikki voimansa peliin pelastaakseen suon.

Vääntöä kesti tämän vuoden 2012 syksyyn saakka. Syyskuussa Vapo myi Kurkisuolta 205 hehtaaria valtiolle suojelutarkoituksiin.

”Naapuripalasen, noin 140 hehtaaria, omistaa Altia, joka suojeli alueensa vuoden 2011 lopulla. Sillä oli varmasti suuri merkitys myös Vapon päätökseen, sillä Vapo ei olisi enää saanut ympäristölupaa turpeenotolleen”, Järvinen sanoo.

Altia pumppaa suohon rajautuvan Salpausselän reunalta Rajamäen tehtailleen pohjavettä 400 miljoonaa litraa vuosittain. Muun muassa Koskenkorvan ja Finlandia Vodkan valmistuksessa käytettävä vesi on niin puhdasta, että sitä ei tarvitse käsitellä lainkaan kemikaaleilla.

Kurkisuolla on muitakin ansioita listallaan. Suo on Etelä-Suomen oloissa suuri ja vielä lähes luonnontilainen kermikeidassuo. Sen keskiosa, keidas, kohoaa ympäristöään korkeammalle. Kermit ovat vaihtelevan kokoisia ja muotoisia mättäitä.

Rämeeltä kohti lettoja

Saapastelemme mättäältä mättäälle ruskea- ja punasävyisten ruso- ja ruskorahkan täplittämällä rämeellä.

”Tupasvillamättäät kantavat hyvin, jos paikka näyttää muuten vetiseltä”, Järvinen ohjeistaa ja minä tottelen.

Järvinen kertoo törmäävänsä tuon tuosta ihmisiin, jotka eivät suin surminkaan lähtisi suolle retkelle. ”Sinnehän uppoaa!” on tyypillinen tokaisu. Tai jos ei uppoa, niin ainakin eksyy.

Kompassi on hyvä ollakin suoretkellä mukana, sillä tasaisessa, paikoin yksitoikkoisessa maisemassa ei juuri maamerkkejä näy.

”Olen huomannut, että ilman kompassia alkaa helposti kulkea aina oikealle”, Järvinen sanoo ja ottaa suuntaa kohti suon arvokkaimpia osia, lettolaikkuja.

Ympärillä avautuu vielä kuitenkin rämettä. Siellä täällä kasvaa pieniä männyn känkkäröitä, joilla voi olla ikää satoja vuosia. Varvuista suokukka, juolukka ja suopursu kasvavat runsaina. Viimeisiä, kauniissa ruskan sävyissä kylpeviä lehtiään ojentelee myös vaivaiskoivu.

Hiljaisuuden leikkaa taivaalta kantautuva kalkatus. Valkoposkihanhiporukka suuntaa kohti etelää, me sen sijaan jatkamme kohti pohjoista.

Suolla on niukasti ravinteita

Jos Kurkisuon suojeluhistoria onkin nuori, sen syntyhistoria on hyvin vanha. Jääkauden jälkeen jäätikön ja Yoldiameren rannan vetäydyttyä alta paljastui alanne, joka alkoi soistua lyhyen järvivaiheen jälkeen.

”Paikoin suon alla on paksut, vettä läpäisemättömät savipatjat sekä paineisia pohjavesivarastoja. Noin 3000 vuotta sitten ilmasto viileni ja rahkasammalet pääsivät vauhtiin. Rahkat varastoivat suolle vettä, jonka varassa muut kasvit elävät. Suo itsessään on hyvin karu kasvupaikka”, Järvinen kertoo.

Vettä, tosin pH-arvoltaan hapanta, suolla kyllä riittää. Rahkamättäät ovat kosteita ja tuon tuosta edessä aukeaa lätäkkö, suotermein kulju. Jos kuljun pinnalle nousee metaanin ansiosta mutaa, sitä kutsutaan ruoppakuljuksi.

”Kuljut ovat vetisiä kasvupaikkoja, joilla kasvaa eri rahkasammallajeja kuin mättäillä tai niiden ja kuljuun väliin jäävillä välikköpinnoilla. Kellertävä kuljurahka ja vihreä varjorahka kasvavat vedessä kelluen”, Järvinen näyttää.

Sitä ei ole pystytty selvittämään, miksi suonsilmäkkeiksikin kutsuttuja kuljuja suolle syntyy – saati sitä, miksi toiset rahkat elävät kuljuissa ja toiset mättäillä. Se tiedetään, että kuljut asettuvat suolle aina kohtisuoraan suon korkeusakseliin nähden.

Salpausselkä synnyttää soisuutta Hyvinkään seudulla on monia soita; Kurkisuon naapurissa ovat esimerkiksi Matkunsuo ja Petkelsuo. Soiden paljous selittyy Salpausselän harjulla, joka varastoi pohjavettä. ”Pohjaveden on jostakin pullahdettava ulos ja se aiheuttaa täällä soistumista.”

Korppi raakkuu suon laidalla, kun saavumme korkeimmalle kohdalle, keitaan sydämeen, ja suuntaamme edelleen kohti pohjoista. Pian Järvinen tähyilee, joko vaaleana erottuva lettolaikku näkyisi mäntyjen välistä. Kurkisuon kahta vielä luonnontilaista keidasta halkoo Kurkioja, joka on luontainen vesiuoma. Sitäkin on ajan saatossa oikaistu ja ruopattu.

Kurkiojan ansiosta suolle tulee kalkkipitoista vettä, joka neutraloi hapanta suovettä. Ojan läheisyydessä olevilla lettolaikuilla kasvaakin monia kalkinvaatijalajeja kuten lettovillaa ja punakämmekkää.

”Kurkioja on osa jokiverkostoa, joka laskee Vantaanjokeen. Siksi suolla on myös vesitaloudellisesti tärkeä merkitys tulvien ehkäisijänä”, Järvinen selventää.

Pyöreälehtikihokki on lihansyöjäkasvi, joka kuolee heti öiden kylmettyä. Kuva: Harri Nurminen

Lettolaikkuja ja luhtakoivikko

Lettolaikku alkaa vihdoin näkyä matalan männikön takana. Perillä selviää, että valtalajeina ovat sarat; mutasara, pullosara sekä harvinaisempi, lettosoille tyypillinen keltasara. Alueellisesti uhanalaiset putkilokasvit hoikkavilla ja lettovilla kasvavat myös täällä, mutta näin syksyllä näkyvissä on vain kasvien alalehdet.

Rahkasammalalustalla lepää peukalonpään kokoisia karpaloita. Jo siitä huomaa, että tässä osassa suota on runsaammin ravinteita.

”Täällä on pieni lähteikkö, jossa on ruosteista vettä”, Järvinen sanoo.

Veden pinnassa väreilevät sateenkaaren värit. Hapettomissa oloissa rauta pysyy vedessä vesiliukoisena. Kun rautapitoista pohjavettä nousee pintaan hapekkaisiin oloihin, rauta hapettuu. Reaktiossa on mukana myös rautabakteereja, jotka aiheuttavat veden öljymäisen kalvon.

Muutaman sadan metrin päässä on toinen lettolaikku, jossa kasvaa yli metrin korkuista järviruokoa.

”Kun kävin täällä ensi kerran, luulin eksyneeni pois suolta jonnekin rantaan ja olin jo vähällä kääntyä takaisin.”
Ruovikko suolla onkin tosiaan oudon näköinen yhdistelmä. Lettolaikkujen lisäksi Kurkisuolla on upea luhtakoivikko, joka on syntynyt Keihäsjokeen laskevan Kurkiojan ja eritoten idempänä suota halkovan Lepänojan suistoon. Keihäsjoen uomaa on oikaistu, joka sekin on osaltaan vaikuttanut koivikon syntyyn.

”Koivikossa on hyvin monimuotoinen lajisto, muun muassa upeat keltaängelmäkasvustot”, Järvinen kertoo.

Kurjet tervehtivät nimikkosuotaan

On aika kääntyä takaisin etelään ja paluumatkalle. Samassa taivaalta alkaa kuulua lintujen ääniä. Seisomme hiljaa ja kuuntelemme: kurkia! Yläilmoissa kaartelee kymmeniä kurkia, jotka kokoonnuttuaan ottavat myös suunnan etelään. ”Pitihän meidän Kurkisuon nimikkolinnut nähdä”, Järvinen sanoo taivaalle tähyillen.

Hän on monen muun paikallisen tavoin panostanut suon suojeluun niin paljon kuin on pystynyt. Kurkisuo on paljolti heidän ansiostaan nyt turvassa. Toive olisikin, että se saisi jatkossakin olla rauhassa. Joitakin ennallistamistoimia olisi kuitenkin hyvä tehdä.

”Jos Kurkiojan varrella olevat isot ojat tukittaisiin ja metsää hieman harvennettaisiin, suo saisi sen jälkeen jäädä omilleen. Suo hoitaa kyllä itse itsensä.

”Vanhat, syvät ja kapeat ojat olisi myös käsiteltävä, sillä ne voivat salakavalina koitua linnunpoikasten ja hirvieläinten vasojen kohtaloksi.

Syksyinen suo huokailee ruskan väreissä, eikä sieltä tohtisi millään lähteä, vaikka soista taivalta on taitettu jo useita kilometrejä.

”Kun Vapon YVA-suunnitelma valmistui 2006, ajattelin jo, että nyt se on Kurkisuon menoa. Purin tuntojani kirjoittamalla Elegian Kurkisuolle. Nyt voin onneksi muuttaa sen oodiksi”, Järvinen iloitsee.

Katso video Kurkisuolta >>