Pyysimme lukijoitamme kertomaan lempipuistaan ja niihin liittyvistä muistoista ja tarinoista. Saimmekin yli 200 vastausta ja upeaa tarinaa. Lämmin kiitos niistä jokaisesta!

Puulajit olivat tarinoissa hyvin edustettuina, sillä vaikkapa tammi, koivu, kuusi, mänty, pihlaja, kataja, vaahtera ja erilaiset hedelmäpuut mainittiin monessa vastauksessa.

Kaikkien vastaajien kesken arvottiin Marjaana Niskasen Lempipuu-tarjotin. Sen voitti Jussi Keskinen, jonka lempipuu on tammi: Lempipuuni on tammi. Muistan kun istutimme syntymäpäivänäni tammen isäni kanssa. Isä kertoi, millainen puu se on. Erityisesti minua kiehtoi puun lehdet ja se, että sillä on erikoiset juuret. Nyt puu on jo iso.

Onneksi olkoon!

Lempipuu liittyy monen mielessä jo lapsuuden muistoihin, ja onnekkailla puu on edelleen pystyssä hyvinvoivana ja sitä pääsee halutessaan tapaamaan, kuten vaikkapa Minna kertoo vastauksessaan: Istutin lempipuuni vuonna 1976 kun taimi olisi jäänyt traktorin reitin varrelle. Kaivoin sen pikkutyttönä itse maasta! Nyt puu ja minä ollaan yli 50 v. ja terveitä kumpikin.

Puilla on perspektiiviä pitkän ikänsä johdosta ja ne ovatkin ihmisen seuralaisena ja kanssakulkijana vuoskymmenien ja sukupolvien ajan. Mummolan pihapuu tai retkipaikan puujätti ovat piirtyneet unohtumattomina monen mieleen.

Minulla on monta lempipuuta, mutta niistä rakkain on Turun Botaanisen puutarhan niittyalueen ikivanha tammi, ns. Ullan tammi. Sen vieressä olevilla paasikivillä olen usein äitini kanssa syönyt eväitä sieniretkellä lähimetsiin, sen majesteettisessa varjossa, jykevän rungon vieressä on istuttu ystävien kanssa ja keskusteltu monista elämän asioista. Puulla on ikää n. 300 vuotta.
Arja Palm

Kotipihan Tammi. Istutettu silloin, kun ollaan tuohon taloon muutettu. Nyt 5-kymppinen komea puu. Ollut siis mukana ja nähnyt kaikki elämääni liittyvät tapahtumat ja asiat!
Karri Kaisla

Lempipuuni on/oli lapsuudenkodin pihan keskellä kasvanut, jo lapsuudessani yllättävän iso vankkahaarainen koivu, hyvä kiipeilypuu ja varjon tarjoaja. Isäni oli sen istuttanut 1940–50-luvulla. Nyt siitä on jäljellä lahoava suuri kanto. Rakkain muistoni liittyy isäni ulosveisuuseen. Pohjalaisen tavan mukaan ruumisauto kävi kotipihassa, jonne naapurit olivat kokoontuneet. Ruumisauton lähtiessä pihasta huomasimme, että koivu taipui isääni hyvästelemään.
Kirsi Kalliokoski

Kuusi on minun lempipuuni. Jo lapsuuden kotini viereisessä leikkipuistossa, ja mummulan mailla kasvoi jylhiä kuusia. Sieltä ovat kaikki rakkaimmat muistoni lähtöisin. Kuten lastenlaulussakin lauletaan, ”Kas kuusen latvassa oksien alla, on pesä pienoinen oravalla”, kuusi antaa suojaa. Kuusien suojissa sammalmättäillä leikittiin nimittäin mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä. Kuusi on näin ollen minulle tärkeä ja rakas puu.
Jaana Väisänen

Lapsuuden rakkaat puut

Lempipuut ovat olleet myös hyviä leikkipaikkoja ja niiden jykeville oksille on ripustettu narutikkaita, keinuja ja liukuratoja, jopa mökkejäkin. Oksilla on ratsastettu kuin hevosilla ja seilattu kuin laivoilla. Moni mainitsi tarinassaan myös tärkeänä sen, että puuhun pääsi kiipeämään. Onpa joku viettänyt puussa vuodenvaihteenkin.

Mieleenpainuvin muisto on koivusta lapsuudenkodin lähellä. Olimme lähdössä katsomaan uutena vuotena raketteja, mutta jostain syystä reissumme peruuntui. Pikkulikkana ja suuttuneena kiipesin koivuun ja vietin vuosituhannen vaihtumisen siellä.
Minja Törmänen

Kuva: Siiri Ylijoki.

Yksi lempipuistani on lapsuudenkotini pihassa kasvava valtavan suuri pihlaja, johon on kavuttu monet kerrat ja nykyään kissat käyttävät sitä kiipeilypuunaan. Pihlajan oksat roikkuvat milloin punaisina marjoista, toisinaan taas raskaina lumesta – koskaan ei kuitenkaan näitä kahta saman vuoden aikana, kuten vanha sanonta kuuluu. Muistan pienenä ripustaneeni pihlajan oksiin pyykkipojilla kirjeitä tontuille joulun alla pukille vietäväksi, ja jotenkin ne sieltä aina katosivatkin…
Siiri Ylijoki

Lempipuuni oli koivu vanhempieni pihassa. Se oli hyvänkokoinen, ilmeisesti 1950-luvulla taloa rakennettaessa hiukan vahingoittunut. Noin metrin korkeudesta lähti haara, joka meni liki metrin vaakaan ja lähti hitaasti kaartamaan ylöspäin. Siihen haaraan mentiin aina istumaan, se oli meidän hevonen. Saman puun oksaan oli laitettu lankku, jonka toinen pää oli läheisessä männyssä. Ja tästä lankusta lähti kaksi köyttä, joiden päässä oli vanha auton rengas, meidän kiikku. Myöhemmin tähän yhteyteen tuli vielä vaijeriliuku, joka päättyi noin kymmenen metrin päähän.
Mikko Orrain

5-haarainen valtava koivu, jonka haarojen hangassa pidimme kerhoa lapsina. Puuhun menimme köysitikkailla.
Maria Lehtimäki

Lapsuudenkotini takapihalla oli valtavan kokoinen tammi, jossa kiipeilimme. Siinä roikkui myös keinu ja kerran myös köysirata. Ihania muistoja.
Joona Kalliokoski

Lapsena kiipeilimme aina kotipihan koivuihin. Rakastan koivun tuoksua saunassa ja sen luomien kesämuistojen avulla pärjääkin pitkät ja pimeät talvet.
Virva Rissanen

Lue lisää

Lempipuut ovat tunteiden, muistojen ja hyvinvoinnin lähteitä

Mökin takana kasvava kaunis mänty. Saaressa männyt kasvavat hitaasti ja tässä männyssä alimmat oksat on matalalla, ja pari oksantynkää vielä alempana. Todella hyvä kiipeilypuu! Siihen kiipesin lapsena monet kerrat melkein latvaan saakka, upea näköala merelle. Nyt jo aikuisena, ohi kävellessäni monesti ”moikkaan” mäntyä, vanhaa ystävää, kosketan sen karheaa kaarnaa.
Mirka Hirviniemi

Lempipuuni on vanha pihakoivu lapsuudenkodin takapihalla. Se seisoo yhä siellä, vähän vino ja oksat matalalla eli täydellinen kiipeilyyn! Vietin sen juurella kesäpäiviä lukien kirjoja ja piirtäen, ja syksyisin keräsin sen lehdistä kimaltavia sadehelmiä. Kun elämä on ollut myllerryksessä, olen usein ajatellut tuota puuta. Se on minulle rauhan ja jatkuvuuden symboli.
Sally

Yksi lempipuistani oli valtava tuomi, se kasvoi hassusti osittain maata pitkin, siksi sinne oli helppo kiivetä. Puun oksien kätköön oli mukava piiloutua ja se vetikin paljon lapsia puoleensa, usein leikimme että puu on laiva ja seilaamme sillä kauas merelle. Läheisen kerrostalon muutama asukas ei sietänyt lasten leikkejä ja eräänä päivänä puu oli kaadettu. Tunnen vieläkin surua puun takia kun kuljen sen ohitse, vaikka tämä tapahtui lähes 35 vuotta sitten. En ole missään nähnyt yhtä veikeää tuomea.
Heidi Mehtonen

Ala-asteella välitunnilla leikimme pihakoivujen juurella. Koivun juuret levittäytyivät monihaaraisina ympäri puita ja muodostivat meidän mielikuvituksissamme useita ” huoneita”, joissa leikki-ihmisemme ( kepit/ kivet yms.) asuivat. Puutaloasumista luonnon keskellä:)
Sanni Lukkarila

Puu on myös oivallinen lahjaidea, ja monelle tällainen lahjapuu onkin tullut erittäin tärkeäksi. Hedelmäpuusta saa kaiken lisäksi vielä satoakin, kuten Anu Kiiski kirjoittaa: Lempipuuni on Kirsikkapuu. Paras lahja oli, kun äiti osti minulle omalle pihalleen kirsikkapuun, mistä käyn vuosittain aina marjoja nautiskelemassa.

Kuva: Anu Kiiski.

Pitkäikäiset puut tarjoavat myös osuvia vertauskuvia meidän ihmisten elämään kestävyydellään, vahvoilla juurillaan ja arvokkuudellaan. Näistä ystävistä voi hyvillä mielin ottaa oppia – ja voimaakin ne antavat.

Lempipuuni on tammi. Se on vahva, pitkäikäinen ja täynnä hiljaista arvokkuutta. Tammen lehdetkin pysyvät puussa pitkään, jopa talven yli, ikään kuin se ei suostu luopumaan turhan aikaisin. Se muistuttaa minua kestävyydestä ja siitä, että syvälle juurtuminen tekee meistä vahvoja. Muistan erään yksittäisen tammen lapsuudestani, sillä leikimme paljon kavereiden kanssa sen alla.
Nina

Lehmus on lempeä jättiläinen – rauhallinen, tuoksuva ja täynnä tunnelmaa. Se tuo mieleen kesäillat, surisevat mehiläiset ja varjot, joissa mieli lepää. Lehmus ei huuda huomiota, vaan tarjoaa sitä hiljaisesti – juuri siksi se on minulle se rakkain.
Heli Pitkänen

Suuri pihakoivu. Sen oksille kiipesin aina itkemään kun olin surullinen. Kun puu sitten aikoinaan kaadettiin, itkin, mutta onneksi ukkini vuoli pienestä oksan palasta minulle ristin kaulakorussa kuljetettavaksi.
Riitta Hyttinen

Lempipuuni on vanhan kotitaloni pihalla komeileva valtavan kokoinen ikivanha kuusi. Sen ikää ei tiedä kukaan. Kun olen stressaantunut, halaan kuusta ja saan voimaa ja rohkeutta elämääni.
Aira Mäenpää

Koivu – luonnon eleganssi, kevään runoilija, metsän sydän. Sen valkoiseksi piirretty runko seisoo majesteettisena, kuin luonnon oma taideteos, jonka mustat juovat kertovat tarinoita vuosien takaa. Kun kevät saapuu, sen hennot lehdet puhkeavat esiin kuin lempeä lupaus uudesta alusta. Koivu kuiskaa tuulessa, sen lehdet havisevat kuin hiljainen laulu, joka kietoo sydämen lämpimään syleilyyn. Sen oksat ojentuvat kohti aurinkoa, kurottavat taivasta kohti, ikään kuin ne kutsuisivat unelmia toteutumaan. Kesällä sen vihreä katve tarjoaa levon ja rauhan, pehmeän suojan helteisten päivien keskelle.
Jaakko

Mummolan pihassa oli valtava jykevärunkoinen vaahtera kirkkaissa syksyn väreissään kuin tulessa. Kiipesin ja leikin puussa lapsena, välillä vaan istuskelin sen rungolla tai oksilla ihailemassa sen kauneutta. Keräsin sen värikkäitä lehtiä ja tein niistä taidetta. Se puu oli kuin ystävä, joka aina odotti minua.
Merja Soldan

Vanha mänty, vanhempieni mökillä. Se oli paikoillaan 1988 kun vanhemmat ostivat mökkinsä ja se on vastassa tänä kesänä kun menemme vierailulle perheeni kanssa. Se kestää myrskyt ja tuulet, antaa halin vihreällä energiallaan tai kuuntelee ymmärtäväisesti.
Niina Mäkeläinen

Minulla on monia lempipuita, mutta yksi on Vaahtera. Yhtenä kesänä olin etelässä kesätöissä ja asuntoni ikkunasta näkyi komea, vehreä Vaahtera. Sen rauhoittava vaikutus työpäivien jälkeen on jäänyt mieleen.
Sofia Jortikka

Puut säilövät muistot

Lempipuun juurella on syntynyt monelle vahvoja ja yksityiskohtaisia muistoja, jotka säilyvät läpi elämän. Pyöräretki kummitytön kanssa tai mehuhetki mummolan tammien alla palautuu elävänä mieleen.

Oli kesäisen lämmin päivä 20 vuotta sitten. Kummityttöni oli 7 vuotias. Pyöräilimme kummitytön kanssa vanhalle museolle Kempeleesssä. Olin pakannut reppuun meille eväät, kynän ja paperia. Levitin piknik-huovan nurmikolle. Koivun alle. Söimme eväitä ja pelasimme hirsipuuta. Silloin ei ollut punkkeja. Tai jos oli, ei ollut tutkittua tietoa siitä, mitä ne aiheuttavat. Aurinko paistoi lämmittäen kasvoja. Porisimme niitä näitä.Nauroimme ja muistelimme menneitäkin. Taisi minulla kostua silmätkin, kun herkistyin. Päivä ei unohdu koskaan. Se säilyy minulla rakkaana muistona ikuisesti.
Anna-Riikka Huhta

Mummon pihalla kasvoi komeita tammia oleskelupaikan ympärillä. Tammien suojassa oli mukava istuskella keinussa ja katsella ja kuunnella lintuja. Mieleen on jäänyt lämpimät kesäpäivät lapsuudesta, kun joimme tammien varjossa mummon tekemää marjamehua ja söimme lämpimiä pikkupullia. Keräsin lapsena myös tammenterhoja oravien kanssa. Tammenterhot olivat kauniita, ihastelin niitä usein ja myös askartelin niistä kaikenlaista. Istutin omalle pihalle vuosia sitten mummolan tammien jälkeläisiä, ne eivät ole vielä läheskään niin isoja kuin lapsuuteni mummolan tammet.
Kaisa Sillanpää

Mänty mökillä. Se on lempipuuni, koska se kantaa muistoa. Kun poikani oli 3-vuotias, kiipesi hän hyvin useasti tuohon mäntyyn. Hän melkein viserteli ja kertoi olevansa talitintti. Puuhun rakennettiin sitten pieni mökki, jossa lapset leikkivät sitä ja tätä. Hauskaa oli ja naurua riitti. Portailla oli kova vilske, kun välillä käytiin ulkosalla muuten vain ja välillä hakemassa syötävää ja juotavaa. Mansikoita ja mustikoita popsittiin ja herneitä haettiin pellolta. Kissakin viihtyi puussa. Oi niitä aikoja. Enpä ihmettele miksi tuosta puusta tuli lempipuuni.
Tuula Heikkinen

Puun alkuperä oli monessa tarinassa tiedossa. Mummon tai papan istuttamassa puussa on valtavasti tunnearvoa, saatikka sitten oman lapsen tuomassa taimessa. Itse istuttu puu on helppo omia, mutta kyllä niin voi tehdä horisontissa häämöttävälle kuusellekin, kuten Kaarina Heiskanen kirjoittaa: Pienestä asti ihailin syntymävaarani kapeaa, korkeinta kuusta, jota kutsumme korpikuuseksi. Se näkyi kauas kuin kutsuen kotiin. Omin sen lempipuukseni. Lapsena leikimme sen suurten oksien suojissa maja- ja kotileikkejä. Siellä laitoimme leikkiruokaakin. Sen juurella on paksu kohta ja kolo, jossa Mörrimöykky asui. Saatuani Lapin tuliaisena peikon, vein sen kuusen juurelle kololle. Sitten vein nuoremmat veljeni katsomaan laulaen Korpikuusen kannon alla on Mörrimöykyn kolo. Toden totta, siellä se Mörrimöykky asuu! Yhden kädet eivät riitä sen rungon ympäri. Ajan myötä sen ulkoasu muuttuu.

Asuin lapsuuteni maalla ja mieleinen leikkipaikka oli mummoni nuoruudessa istuttama jyhkeä petäjä. Sen alla leikimme ja oksilla kiipeilimme. Aina käydessäni lapsuuskodissani käyn silittämässä petäjää. Se tuo minulle muistoja lapsuuteni mukavista leikkihetkistä sekä rakkaasta mummostani.
Jaana Raatikainen

Pihlaja on minun lempipuuni. Lapsi toi pienen taimen metsän laidasta.Taimessa oli vain kaksi lehteä ja hän kaivoi sen vain viiden vanhana mukaansa 35 vuotta sitten. Istutimme sen yhdessä keskelle pihaa. Nyt se on suuri ja kaunis puu, joka kukkii kauniisti ja syksyisin kantaa kauniita marjaterttuja meidän sekä lintujen iloksi.
Arja Rikkinen

Kuva: Sari Pietilä-Trifonov.

Tammi, jonka oma äiti istutti aikoinaan pihamaalle. Istutti tammenterhoista. Kertoi laittaneensa kolme terhoa, joista yksi lähti kasvamaan. Se on minun kotitammi, jonka juurella on monet leikit leikitty, istuttu ja nautittu ilta-auringosta. Se on muisto äidistäni.
Sari Pietilä-Trifonov

Meillä oli kotona 26 omenapuuta. Kaikilla lapsilla oli oma puu. Saimme kyllä syödä omenoita mistä puista halusimme. Mutta ne oman puun omenat olivat parhaita. Tänä päivänä minun puuni on luumupuu jonka olen pienestä taimesta kasvattanut. Satoa on jo tullut paljon. Eilen aukesi kirsikkapuun kukat – ehkäpä siitä tulee minun lempipuuni kun se alkaa tuottamaan kirsikoita.
Kaisa Kaulio

Jotkut lempipuut ovat saaneet erikoiskohtelua, kuten lisälannoitusta ja hoitoa vaurioiduttuaan – tai suojakseen luonnonmuistomerkin, kuten Elina Lehtisen sukumökin järeä mänty: Lempipuuni on isovanhempieni entisen kotitalon ja nykyisen sukumökkimme pihassa kasvava hyvin järeä, monihaarainen mänty. Mänty on nuoruudessaan, jo ennen lähes satavuotiaan talon rakentamista, kasvanut kunnan markkinapaikalla ja haaroittunut jo pikkupuuna. Mökkikesän alkuun kuului lapsena keinun ripustaminen ja isäni pohdinnat siitä, vieläkö vanha oksa kantaa talven aikana kasvaneet lapset. Aikuisena mökkikesäni päättyy aina lämpimän mäntyvanhuksen halaamiseen. Mummoni rakasti isoa mäntyä ja sanoi, että sitä ei saa koskaan kaataa. Puu rauhoittiin luonnonmuistomerkkinä muutama vuosi sitten.

Kuva: Elina Lehtinen.

Mökkipihan kuusi. Kun mökkiä rakennettiin kesällä 1988 pieni kuusenalku vahingoittui, kun kuorma-auto osui siihen. Puu sai erikoiskohtelua:sitä lannoitettiin ja kasteltiin. Nyt se on iso ja upea.
Arja Wallenius

Suhde lempipuuhun syntyy monilla jo lapsena ja se kestää parhaassa tapauksessa koko elämän. Omasta lempipuustaan meille lähetti tarinan myös kyselyn juniori, 5-vuotias Väinö Koistinen: Mun oma lempipuuni on meidän pihalla oleva koivu, siinä kaksi koivua kasvaa ihan vierekkäin. Mun oma rakkain tarina on sellainen, että leikin sillä olevan kädet. Ja leikin, että se aina heiluttaisi meille kun me ajetaan pihasta pois.