Artikkeli on kaupallinen yhteistyö Ruskovillan kanssa.

Maailmassa on kymmeniä silkkiä kehrääviä perhoslajeja, joista tärkein on ravintonsa mukaan nimensä saanut mulperiperhonen (Bombyx mori). Silkin valmistus alkaa silkkitoukan ravinnon eli mulperipuun (Morus alba) kasvattamisesta. Silkkiperhosen munista kuoriutuu keväisin suuren ruokahalun omaavia toukkia, ja yhtä raakasilkkikiloa kohden tarvitaankin 250-300 kg mulperipuun lehtiä. Pienille toukille on tehtävä lehdistä silppua, ja niitä on ruokittava viisi kertaa vuorokaudessa yösyötöt mukaan lukien. Suuremmille toukille tarjotaan lehtiä kolmesti vuorokaudessa.

Kasvuaikanaan toukat luovat nahkansa neljä kertaa, ja joka kerran jälkeen niiden ruokahalu vain kasvaa. Niiden rouskutus on sekä korvin kuultavaa että silmin nähtävää. Noin kuukauden kestävän kasvuvaiheen jälkeen toukat ovat valmiita koteloitumaan. Täysikasvuisina ne ovat 8-9 cm pitkiä ja painavat noin 4 g eli niiden paino on 10 000-kertaistunut.

Silkkiperhosen toukan kotelo

Kun toukat ovat saavuttaneet täyden kokonsa, ne kehräävät itselleen suojaksi kehruurauhasissa muodostuvasta kahdesta eri säikeestä kotelokopan eli kokongin. Kahdeksikon muotoon 3-4 päivässä kehrätyssä kokongissa voi olla jopa 1 500 metriä yhtenäistä silkkisäiettä.

Toukka kehittyy perhoseksi parissa viikossa. Täysikasvuinen silkkiperhonen ei lennä, ja elää kokongista vapautumisensa jälkeen vain hetken lisääntyäkseen. Naaras munii keskimäärin 500 munaa, joista kehittyy uusia toukkia seuraavaa kasvatussykliä varten. Näin silkkiperhosen elämänkaari toistuu lakkaamatta, ja siksi sitä pidettiinkin Kiinassa kuolemattomuuden symbolina, jota hoidettiin tunnontarkasti tähtitaivaan kosmisten rytmien mukaisesti.

Ruskovillan GOTS-sertifioitu luomusilkki on peräisin vuorten rinteiltä Sichuanin maakunnasta Keski-Kiinasta. Global Organic Textile Standard on tekstiilin ekologisuuden ja eettisyyden sertifikaatti, joka huomioi koko elinkaaren raaka-aineen viljelystä aina lopputuotteeseen asti. Ruskovillan käyttämässä silkissä luomutuotanto näkyy esimerkiksi siinä, että mulperipuun lehdet on kasvatettu luonnonmukaisesti ilman keinolannoitteita tai keinotekoisia torjunta-aineita. Lisäksi mulperipuita ei kasvateta yksipuolisissa monokultuureissa, vaan luontaista elinympäristöä jäljitellen yhdessä erilaisten hedelmäpuiden ja muiden kasvilajien kanssa. Monimuotoinen ympäristö voi hyvin, ja tarjoaa hyvät elinolosuhteet siellä pörrääville mehiläisille, pesiville linnuille ja muillekin eliöille. Lisäksi luomusilkin valmistustapa on hyvin käsityövaltainen ja työllistää alueen asukkaita, ja tuottajien laadukkaasta silkistä saama korvaus on tavallista silkkiä suurempi. Ruskovillan omistajat ovat itse käyneet paikan päällä Kiinassa tarkistamassa tuotantotilan olosuhteet.

Luomulaatuinen silkki eroaa tehomaataloudessa tuotettavasta silkistä ennen kaikkea laatunsa puolesta: luomuviljeltyjen mulperipuiden lehtiä syönyt yksittäinen toukka tuottaa lehdistä jopa 1500 metriä yhtenäistä ja hyvälaatuista filamenttisilkkiä. Juuri tästä laadukkaasta filamenttisilkistä valmistetaan myös Ruskovillan luomusilkkivaatteet. Valikoimista löytyvät ylelliset silkkivaatteet niin vauvoille, lapsille kuin aikuisillekin. Silkki tasaa hyvin lämpötiloja: se tuntuu viileältä lämpimällä säällä ja lämmittää kylmällä. Silkin kevyen ja hengittävän proteiinikuidun koostumus muistuttaa ihmisen ihoa, ja on siksi äärimmäisen miellyttävä päällä. Sileän ja litteän rakenteensa ansiosta silkki sopii hyvin allergikoille ja herkkäihoisille, joiden iho ei kestä muita materiaaleja.

Ruskovillan luomusilkkikerrasto aikuiselle

Bombyx moriluomusilkkiMorus albamulperipuusilkkiperhonensilkkiperhosen toukka

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.