Aloita lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta on hyvä aloittaa, kun maa jäätyy tai ensilumi peittää sen. Kuhina ruokinta-automaateilla on kovimmillaan jo loka–marraskuussa, kun linnut tankkaavat talven varalle ja kartuttavat omia varastojaan.

Vinkki! Aseta ruokinta paikkaan, jossa pensaiden tai puiden suoja on lähellä, ei aivan ikkunan alle, koska linnut voivat lentää päin lasia. Useampi ruokinta-automaatti vähentää voimaa vieviä nahinoita lintujen välillä.

Tarkkaile taimenen kutua

Meritaimen ja järvitaimen kutevat parhaillaan virtavesissä. Niiden mätimunat tarvitsevat kehittyäkseen hapekasta vettä, jota joissa ja puroissa riittää.

Taimenen kuturauhoitus kestää syyskuun alusta marraskuun loppuun, eikä kaloja saa tuona aikana häiritä. Pääkaupunkiseudulla taimenen kudusta on kuitenkin kehkeytynyt varsinainen yleisötapahtuma. Luonnonystävien läsnä­olo voi olla hyväkin asia, koska se vaikeuttaa salakalastusta, joka on syksyisin valitettavan yleistä. Hienotunteinen on silti hyvä olla. Kutu on herkkä hetki.

Taimenen kudussa on tietty kaava: Naaras kaivaa pyrstöllään kuoppaa kutu­soraikkoon. Kun sitä on vähän matkaa tehty, naaras laskee osan mätimunistaan ja vierelle ilmestyvä koiras hedelmöittää ne maidillaan. Kuopan kaivuu jatkuu sitten samaan tapaan, niin että hedelmöittyneet mätimunat hautautuvat kutusorasta kertyvän kummun alle sitä mukaa kuin kuoppa pitenee.

Yhden taimenparin kutu kestää muutamasta päivästä noin viikkoon. Lopulta kutupesä voi olla useita metrejä pitkä.

Vinkki! Pienet purot ja jokien sora­pohjaiset koskenniskat ovat parhaita paikkoja kutevien taimenten tarkkailuun. Lähesty matalana ja pysy pensaiden suojassa. Polarisoivista aurinkolaseista voi olla iloa, sillä ne poistavat vedenpinnan heijastusta.

Vietä oravapäivää

20.10. on oravapäivä, vanhassa suomalaisessa ajanlaskussa se hetki, jona oravan­ metsästyksen sai aloittaa. Päivä­määrässä oli vissi luonnonkiertoon liittyvä järki: Elonkorjuu oli ohi ja sato­juhlat vietetty, joten nyt oli aikaa metsästää. Lokakuun lopulla oravakin oli alkanut saada talvikarvan ja sen turkki oli tuuheampi.

Vinkki! Tarkkaile oman pihasi oravia. Onko niiden selkä jo harmaa? Urosten talvikarva on valmis ensimmäisenä lokakuussa. Vanhat naaraat ja poikaset ovat joskus vaihtokarvassa vielä joulukuussakin.

Lähde hämähäkkiretkelle

Loka- ja marraskuussa näkee vielä monia hämä­häkkieläimiä. Lukit elävät vuoden aikana koko kehityskaaren­sa läpi, ja komeita, aikuisia rauniolukkeja voi löytää joukoittain päivä­levolta talon seinältä. Koiraat ja naaraat ovat hyvin erinäköisiä. Koeta erottaa ne!

lokakuuluonnonkalenterioravapäivätaimenten kututalviruokinta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.