ERÄÄNÄ päivänä paistattelin pilvipoutaa Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Maisemaa ihailemaan kapusi myös nainen, joka hieman pettyneenä kertoi odottaneensa maalauksilta enemmän. Punavärillä vedetyt viivat näyttivät melko vaatimattomilta, jos niitä vertasi vaikkapa Etelä-Euroopan luolamaalauksiin.

Tiesin, mitä hän tarkoitti. Noin viisivuotiaana kuulin ensimmäistä kertaa sanan linnavuori. Se kajahti uskomattoman jännittävältä. Kun lopulta pääsin tutustumaan oikeaan linnavuoreen, hämmennyin. Missä olivat tornit, korkeat sakaramuurit, vallihauta? Varvikosta kohosi pätkä sammaleista kivirakennelmaa, joka oppaan mukaan oli ”kai” muuria.

Suomen menneisyys näyttäytyy helposti mitättömänä, kun edessä on kuvia pyramideista, Taj Mahalista, Alppien linnoista tai Machu Picchun temppeleistä. Mielikuva horjuu, jos kurkistaa internetissä muinaisjäännösten karttaohjelmaa (fba.evvk.com/geo/kulttuuriymparisto). Maa pursuaa historiaa! Pelkästään esihistoriallisia muinaisjäännöksiä on löydetty yli 16 000. Niihin lukeutuvat esimerkiksi asuinpaikat, muinaislinnat, hautaröykkiöt, jätinkirkot, kalliomaalaukset ja kuppikivet.
 

REVIIRINI laajetessa linnavuori-pettymykseni väistyi. Kotiharjulla risteili ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja. Polun varrella jökötti salaperäinen paasi, johon oli kaiverrettu nimikirjaimet ja vuosiluku 1800-luvulta. Isoveljeni löysi mökkitontilta oudon kivenmurikan. Myöhemmin maakuntamuseo teki kaivauksia viereisellä pellolla – kuulemma kivikautinen asuinpaikka.

Historia hivuttautui osaksi arkimaisemaa, vuosi vuodelta komeampana, kun opettelin kuvittelemaan sitä, minkä vuosisadat olivat kuluttaneet tai lahottaneet pois.

Muinaisjäännöksemme tarjoavat aisteille harvoin välittömiä spektaakkeleja, mutta tieto lisää niiden vaikuttavuutta. Kivikasa pellonlaidalla tai haaltunut punajuova kalliossa saavat ympärilleen tarunhohteen. Rantametsän muinaisella asuinpaikalla on ainutlaatuinen tunnelma: siellä suhisevat tuulen lisäksi historian siivet.
 

MUINAISMUISTOT kytkeytyvät monin tavoin luonnonsuojeluun. Hautaröykkiöt sijaitsevat usein metsissä tai rannoilla. Hakkuut, louhinta ja rakentaminen uhkaavat niitä siinä missä yövilkkaa, liito-oravaa tai pohjantikkaakin. Muinaismuistolain suojasta ei aina ole apua. Kun koetin hakkuukoneen käynnin jälkeen löytää erään rautakautisen muinaisjäännöksen, paikalla oli vain yli­ajettuja, säpäleisiä kiviä. Murheellisia ovat myös ”pelastuskaivaukset”, joissa ikivanha asuin- tai hautapaikka tutkitaan nopeasti nykyajan tieltä. Tieto ja esineet saadaan talteen, mutta paikka itse tuhoutuu kiertoliittymän tai kauppakeskuksen alle.

Muinaismuistot ovat suoria viestejä menneisyydestä, jota ei kannata unohtaa. On hyvä tietää, millaisin keinoin esivanhempamme ovat täällä selviytyneet. Yksityiskohtaisia malleja on nähtävissä vain rekonstruoituina, mutta juuri siinä piilee asian ydin: Suomessa ehti elää satoja sukupolvia siten, ettei heidän jälkiään tänä päivänä yleensä edes huomaa, ellei asiaan erikseen perehdy.

Meillä on heiltä paljon opittavaa.