Kuivasta sienisyksystä huolimatta mesisienet ilmestyvät vuodesta toiseen syyskuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Ensin on lahopuulla tai puunrungoilla kasvavien pohjanmesisienten vuoro ja siitä kaksi viikkoa ilmestyvät nurmikoille nuijamesisienet.

Kasvupaikka ja ajankohta useimmiten jo kertoo kummasta lajista on kyse, mutta nuijamesisienen tunnistaa vielä pienisuomuisesta lakista, hennosta renkaasta ja leveän nuijamaisesta, keltasävyisestä jalan tyvestä. Meillä on vielä kaksi muutakin lajia, mäntyjen alla kasvava mäntymesisieni ja avosoilla kasvava pikkuinen nevamesisieni, mutta nämä molemmat ovat harvinaisia.

Ruokasienenä mesisienet jakavat mielipiteitä. Monet eivät pidä mesisienen metallimaisesta, kielen takaosassa tuntuvasta mausta, toiset taas pitävät sitä mainiona soppasienenä. Yleensä mesisienistä käytetään vain lakit, mutta onpa olemassa ohje, jonka mukaan kuorittuja mesisienen jalkoja voi dipata friteeraustaikinaan ja uppopaistamalla tehdä niistä ”mesiranskalaisia”. Maussa näillä kahdella yleisellä mesisienilajilla ei liene suurta eroa.

Mesisieni on haluttua tavaraa Venäjällä, jossa sitä pidetään ”taigan lahjana” tai Saksassa, jossa sen nimi ”Hallimasch” viittaa sen käyttöön ulostuslääkkeenä. Mesisienillä on ollut myös yksi erikoinen käyttötapa. Sen lankamaiset, mustat rihmastojänteet näet hohtavat valoa pimeässä ja niinpä tällaisia ”valaisevia” puunpaloja on käytetty joskus opastustarkoituksiin pimeässä.

Mesisieniä pidetään kuitenkin edelleen hyvinä ruokasieninä – ainoa sekoitusmahdollisuus on pörhösuomuhelokka, joka on syksyisin yleinen puistojen puiden tyvillä. Usein isoinakin ryhminä. Sitä pidetään lievästi myrkyllisenä – ainakin se on pahanmakuinen, sen lakin suomut ovat kuitenkin selvästi isommat, pystyt ja jalka on myös kauttaaltaan voimakassuomuinen.