Ensimmäisten yöpakkasten puraistessa nousee mäntykankaille hallavahakkaita. Sieni on enintään keskikokoinen, ison suppilovahveron kokoinen, mutta onneksi sillä on tapana kasvaa pieninä ryhminä, joista voi saada pikkukorillisen kokoon. Vahvalimainen, vihertävän musta lakki ei yleensä houkuttele. Lakin limaan tarttuu usein neulasia ja muuta roskaa, joiden nylkeminen on työlästä. Kokenut sienestäjä tietää kuitenkin, että niistä saa varsin mainionmakuisen aterian.

Heltat ovat vahakkaille tyypillisesti harvassa ja kalpean sitruunankeltaiset. Myös ohut ja pitkähkö jalka on kellansävyinen tai valkeahko. Tuoksua lakissa ei juurikaan ole. Hyvin harvoin voi tavata täysin keltalakkisia hallavahakkaita, joka on kuvattu omaksi lajikseenkin, kultavahakas. Nykyisin sillä ei ole kuin värimuodon arvo.

Hallavahakas on miedonmakuinen, hyvä sieni, jota ei tarvitse esikäsitellä. Siitä voi laittaa kastiketta, muhennosta eli kaikkea samaa kuin muistakin miedoista sienistä. Hallavahakas tuo mukavaa vaihtelua loppusyksyn suppilovahverotäytteiseen sieniruoka-arkeen. Sitä löytää niin pitkään kuin loppusyksyn lumetonta aikaa riittää.

hallavahakasloppusyksyn ruokasienetruokasienisienisienivinkitsienivinkki

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!