Metsähallitus suunnittelee pikahakkuita kahdelle Oulujärven retkeilyalueen saarelle. Suojelutilastoihin ilmoitettua metsää halutaan hakata ja Suomen Luonto kysyikin maa- ja metsätalousministeriöstä, miten tämä sopii yhteen valtion Luontolahjani satavotiaalle -kampajan kanssa, jossa suojellaan tänä vuonna metsiä ja muuta luontoa.

Luontolahja satavuotiaalle syntyi ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen aloitteesta, ja sitä vetävät ympäristö- sekä maa- ja metsätalousministeriöt. Kampanjan kimmokkeena oli Metso-rahoituksen väheneminen. Kun valtio ei halunnut maksaa suojelusta, vedottiin kansalaisten hyvään tahtoon. Päätös hakata Oulujärven retkeilyalueen Natura-suojeltujen saarien vanhoja luonnonmetsiä mitätöi kampanjaa eli tuo hakkuisiin suojattua metsäaluetta.

Metsähallituksen metsätalouspuoli on ”kolmen ämmän” eli maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa, joten ovatko Oulujärven saarihakkuut myös ministeriön panos Luontolahja -kampanjaan?

”Aika provokatorinen kysymys. Mitähän tuohon nyt voisi vastata”, ihmettelee MMM:n neuvotteleva virkamies Ville Schildt MMM:n luonnonvaraosastolta.

”Lahjoituskampanjassa valtio on sitoutunut suojelemaan hehtaarin valtion maata, jokaista suojeluun lahjoitettua hehtaaria kohden”.

Sellaiseen valtio on tosiaan sitoutunut, mutta Oulujärven saarilla on jo valmiiksi suojeltua metsää, jotka Metsähallitus aikoo hakata. Samaan aikaan kun kansalaisia houkutellaan suojelemaan metsää, valtio hakkaa yhteiset suojelu- ja virkistysmetsämme.
Hakkaamisen into on niin kova, ettei Metsähallitus malta odottaa talvea ja jäätietä, vaan aikoo uittaa motot saarille proomulla, jota ollaan tuomassa järvelle Etelä-Suomesta, mahdollisesti jo ensi viikoksi.

Kansallispuiston korvike

Oulujärven retkeilyalue perustettiin vuonna 1993 valtioneuvoston päätöksellä, väistöliikkeenä vaatimuksille muodostaa järvelle kansallispuisto. Retkeilyalue perustettiin ulkoilulain nojalla, mutta sen suojelumerkitystä korostivat alueen saarien ottaminen rantojensuojeluohjelmaan, sekä Natura 2000 -verkostoon. Jälkimmäisen pitäisi kieltää alueen boreaalisten luonnonmetsien hakkaamisen.

Retkeilyalueen perustamispäätöksessä säädetään: ”Metsien käsittely ja muut toimenpiteet on toteutettava alueen erityispiirteet säilyttäen pienialaisina ja maisemaan sopeuttaen. Toiminnan tavoitteena on sekä ulkoiluympäristön parantaminen että monimuotoisuuden säilyttäminen.”

Laajin yhtenäinen alue on Manamansalon saarella, loppu koostuu lukuisista eri saarista, joista osa pieniä lintuluotoja. Manamansaloon on maantieyhteys, ja siellä Metsähallitus on toistuvasti hakannut raskaasti. Se on aukkohakannut 150–200 -vuotiaita metsiä, joiden arvo olisi ollut paljon suurempi luonnontilaisena. Näin Metsähallitus on heikentänyt retkeilyalueen vetovoimaa matkailukohteena. Retkeilyalueen muut metsäsaaret ovat saaneet olla pääosin rauhassa, koska ne ovat kaukana mantereesta ja sen maanteistä.

Kaarresalon vanhaa kuusikkoa. Kuva Greenpeace

 
Viime vuonna laadittu, ja alkuvuonna Metsähallituksen ylijohdossa hyväksytty hoito- ja käyttösuunnitelma kuitenkin tavoittelee kolmen suurimman asumattoman metsäsaaren parturoimista. Yhden niistä pelasti tällä erää merikotkan pesintä, mutta kahdelle muulle Metsähallitus aikoo uittaa hakkuukalustoa.

Metsäluonnoltaan arvokkain on yli sadan hehtaarin suuruinen Kaarresalo. Metsähallitus itse määritti koko saaren lailliseksi hakkuukohteeksi. Tosin tässäkin saaressa merikotkan pesintä sotki suunnitelmia, ja pakottaa jättämään osan saarta hakkaamatta.

Metsähallitus on perustellut kantaansa hakkuukelpoisuudesta väittämällä, että ”saari on hakattu 1960-luvun alussa kokonaan”, ja olisi siis tavallista talousmetsää. Väite ei ole totta.
Hoito- ja käyttösuunnitelmaa varten Metsähallituksen itsensä laatimasta Kaarresalon metsien ikäluokituksesta ilmenee, että yli puolet saaren metsistä on 150–200 vuotiaita tai vanhempia, noin neljännes metsistä on 126–150-vuotiaita, ja loput pääosin satavuotiaita tai yli.

Nyt leimikoksi merkityt 48 hehtaaria ovat lähes kaikki 150–200 -vuotista metsää.

Miten saaren metsät voivat olla tämän ikäiset, jos ”saari on hakattu kokonaan” vain puoli vuosisataa sitten?

Tosiasiassa Kaarresalossa on tehty, ilmeisesti 1960-luvun alussa vain pieniä aukkoja, jotka nekin ovat arpeutuneet. Saari on suurimmaksi osaksi boreaalista luonnonmetsää, ja sellaisena harvinaisen hyvin säilynyttä Oulujärvellä, jonka rannat ja myös saaret ovat kovin hakatut. Siten hakkuut heikentäisivät luonnon monimuotoisuutta, joten ne olisivat retkeilyalueen perustamispäätöksen vastaisia.

Metsähallituksen luontoarvoväitteiden uskottavuuden asettaa kyseenalaiseksi myös sanomalehti Kalevan paljastus:

”Huomattava osa Kaarresalosta ja Honkisen saaresta oli aikaisemmin määritelty boreaaliseksi luonnonmetsäksi. Metsähallituksen itse tekemässä luontotyyppikartoituksessa aarniometsäkoodit poistettiin ja metsien käsittelystä tehtiin mahdollista.” (Kaleva 22.8.2017). ”Kaarresalo suojeltiin Metsähallituksen omalla päätöksellä hakkuilta vuonna 2001, erityisen arvokkaana aarnialueena, mutta nyt MH on peruuttanut suojelupäätöksen.”

Kuoston metsäinen saari joutui hakkuiden uhkaamaksi, vaikka sen piti olla varattu retkeilyyn ja suojeluun. Kuva Greenpeace

 
Vielä paljon suuremmat hakkuut uhkaavat Kuostoa, leimikkoa on 160 hehtaaria, yli puolet saaren pinta-alasta. Kuosto on mäntykangasta, osa Oulujärven katkaisemaa harjuvyöhykettä. Sen hakkuuhistoria on rankempi kuin Kaarresalon, mutta myös siellä on vanhoja, boreaalisia luonnonmetsiä. Ennen kaikkea se on erinomaista patikointimaastoa, jonka läpi kulkee suosittu retkeilypolku.

Suosittu matkailukohde

Kaarresalo ja Kuosto ovat Oulujärven retkeilyalueen suosituimmat kohteet – toki autolla tavoitettavan Manamansalon jälkeen – jonka laavuilla levähtävät kalamiehet ja kanoottikansa kesäisin, ja hiihtoretkeläiset talvisin. Ilmeisesti hakkuita pohjustaakseen Metsähallitus lopetti näiden käytetyimpien leiripaikkojen polttopuuhuollon jo vuonna 2014. Motojen hävitystyölle ei haluta silminnäkijöitä.

Oulujärven retkeilyalue on koko järven luontomatkailun selkäranka, mutta nyt on käynnissä sen alasajo. Suojelualueet ovat kaikkialla matkailun vetonauloja, mutta jostain syystä erityisesti juuri Kainuussa tämä ei Metsähallitukselle käy.
Hakkuiden taloudellinen kannattavuus on ilmeisesti varsin heikko, ja Metsähallitus panttaa tiukasti siitä kertovia lukuja.

Paljonko Metsähallitus aikoo Oulujärven saarista puuta hakata?

”Emme kerro sitä, se on liikesalaisuus”, vastaa Metsähallituksen suunnittelujohtaja Hannu Tolonen Kajaanista.

Kuinka paljon lisäkustannuksia aiheuttaa proomujen tuonti Oulujärvelle, ja hakkuukoneiden kuljettaminen niillä?

”Emme lähde ollenkaan keskustelemaan kustannuksista”.

Mikä olisi hakkuiden nettotulos, ylimääräisten kustannusten ja matkailulle aiheutettujen vahinkojen jälkeen?

”Emme kerro sellaisia tietoja, ne ovat liikesalaisuuksia”, Tolonen vastaa hieman hermostuen. Kysymys hakkuiden kannattavuudesta on ilmeisen arka.

Mikä järki on pilata hakkuilla tällainen matkailukohde?

”Hakkuut ovat hoito- ja käyttösuunnitelmassa, noudatamme sitä”.

Kysymys on silti sama. Mikä järki tällaisissa hakkuissa on?

”No mikä järki… sitä voi jokainen tykönään miettiä, mikä järki tässä on”, Hannu Tolonen vastaa.

Silmä lepää Kuoston hienoissa männiköissä. Kuva Greenpeace