Viime kesänä olen kalastamisen jälkeen saanut ahventen lisäksi vihaisia amppareita. Mistä moinen amppareiden kalanhimo?

Aikuiset ampiaiset käyttävät muiden pistiäisten tapaan sokeripitoisia nesteitä ja kukkien mettä, mutta niiden toukat syövät liharuokaa. Sapuskaksi päätyy erityisesti erilaisia pikkuhyönteisiä kuten kärpäsiä ja perhosia, mutta ne hyödyntävät mielellään myös raatoja ja siksi kalanhaju houkuttaa ne helposti apajille.
Saalistava ampiainen katkoo uhriltaan yleensä jalat, tuntosarvet ja siivet – sen jälkeen se pyörittelee siitä leuoissaan lihapullan, joka se vie pesäänsä toukille. Jos saalis on suuri, työläinen kertoo löydöstä pesän muille työläisille ja kalabaliikki on valmis.

Ampiaiset ovat hyviä suunnistamaan ja tuntevat lähiympäristönsä, joten ne voivat hyvinkin tarkastaa hyviä kohteita säännöllisesti uuden saaliin toivossa – ne siis oppivat asioita. Silloin, kun saalista on vähän, kuten pitkinä kuivina kausina, ottavat ampiaiset herkästi karskimmat otteet käyttöön. Saaliiksi voi päätyä isojakin ja vaarallisiakin hyönteisiä, heinäsirkkoja, hepokatteja, kimalaisia, mehiläisiä, suuria toukkia ja jopa avuttomia linnunpoikasia. Ne saattavat muitta mutkitta käydä pureskelemaan eläinten ja ihmisten märkiviä haavoja. Ampiaisista suurimmat eli herhiläiset tekevät monet asiat tietysti ”isommin.” Herhiläiset saattavat suunnitelmallisesti muutamassa tunnissa tuhota mehiläispesän ja saaliiksi voi joutua suuria sudenkorentoja ja rukoilijasirkkoja.

Ampiaisten lähentelyihin kannattaa suhtautua rauhallisesti ja siirtää niitä kiinnostavat resurssit suojaan – huitomatta paras, sillä pinnansa menettäneet työläiset erittävät hyökkäysferomoneja ja kiukustuneen ampiaisjoukon rauhoittaminen ei enää onnistu. Vetäytyminen on tällöin paras vaihtoehto.