Miksi puna-ailakin hedeyksilöt kukkivat vielä pitkään ja runsaasti sen jälkeen, kun emiyksilöt ovat lopettaneet kukintansa?

Koiraan elämä on kuin lohenpyytäjän: saalis on niin arvokas, että sitä kannattaa yrittää vaikkei saisikaan. Naaraan energiapanostus lisääntymiseen on niin kasvi- kuin eläinkunnassakin paljon suurempi kuin koiraan. Erityisen suuri ero on selkärankaisilla eläimillä: muutaman miljoonan siittiön tuottamiseen kuluu varsin vähän energiaa verrattuna naaraan urakkaan munien tai sikiöiden kantajana. Jälkeläisessä kummankin panos on silti yhtä suuri: puolet geeneistä on peräisin isältä, puolet äidiltä.

Niinpä koiraan kannattaa olla valmiina hedelmöittämään, jos on pienikin mahdollisuus, että jossakin on vapaa ja yksinäinen munasolu. Eläinkunnassa se johtaa usein siihen, että koiraiden kiima (tai joissakin tapauksissa elinaika) on pitempi kuin naaraiden.

Valtaosa kasvilajeista on kaksineuvoisia: samassa yksilössä on siitepölyä tuottavia heteitä ja siemeneksi kypsyviä emejä. Silloinkin kasvin siitepölytuotanto voi jatkua pitempään kuin emien valmiustila, mutta tällaiseen eriaikaisuuteen ei kiinnitä huomiota. Kasveilla, joilla on erikseen koiras- ja naarasyksilöt, koiraiden kukinta-aika on usein pitempi kuin naaraiden.

Poikkeuksiakin on. Tuulipölytteiset kasvit joutuvat tuottamaan hedelmöityksen varmistamiseksi niin paljon siitepölyä, ettei kukinnan aiheuttamassa rasituksessa enää ole suurta eroa sukupuolten välillä. Niille kukinnan tarkka ajoitus on ensiarvoisen tärkeätä: siitepöly pitää pullauttaa tuulen kuljetettavaksi juuri silloin, kun naaraat ovat vastaanottavaisia.

Vaikka puna-ailakin emiyksilöiden kukinta-aika on varsin lyhyt, saattavat kukinta-aikana tai juuri sen alla vahingoittuneet yksilöt kehittää uusia kukkia sivuversoihin muutaman viikon ajan. Jälkikukinta on tavallista esimerkiksi niitetyillä tai laidunnetuilla paikoilla. Koiraan kannattaa pitää siitepölyään tarjolla mahdollisen jälkikukinnan vuoksi.

Seppo Vuokko