Oletko huomannut? Metsässä kulkiessa saavut alavaan painanteeseen tai notkoon, jossa puut ikään kuin seisovat varpaillaan.

Oletko ihmetellyt tuollaista kasvutapaa? Jokainen metsikön vanhemmista puista näyttäisi kasvavan omalla pienellä kummullaan. Rungon tyvi saattaa olla puolisen metriä tai enemmänkin ympäröivää maapohjaa korkeammalla. Juuret ovat usein näkyvissä, ja suuntautuvat jyrkästi alaviistoon. Aivan kuin tällainen pönkkäjuuristo olisi nostanut puun tyven keikkumaan maanpinnan yläpuolelle.

Majkärrin tervaleppämetsää Espoon keskuspuiston luonnonsuojelualueella. Vuonna 2000 julkaistussa GTK:n turvevararaportissa todetaan suon olevan täysin luonnontilainen. Suon lasku-uoman perkaus kuitenkin näkyy jo vuoden 1961 peruskartassa. Viime keväänä otettu kuva todistaa turvekerroksen suurelta osin hävinneen. Kuva Heikki Simola

Tervalepän tyvi Majkärrin suojelualueella osoittaa, että ainakin 60 cm korpiturvekerroksesta on haihtunut tämän puun elämän aikana. Kuva Heikki Simola

Selitys on yksinkertaisempi: puun taimi on aloittanut kasvunsa kun paikalla vielä oli suo, jonka turvekerroksen pinta oli sillä tasolla jossa rungon tyvi edelleen on. Siemen on siis itänyt viimeisään suon ojittamisen aikaan. Turvekerroksen alkaessa kuivua ja haihtua, taimen juuret ovat suuntautuneet alaviistoon, ja varttuva runko on lopulta tukeutunut turvepatjan alaiseen mineraalimaahan.

Jos tutkiskelet metsäkuviota vähän laajemmalti, saatat nähdä alueella vahoja painuneita metsäojia tai ainakin peratun purku-uoman, joilla aikoinaan on kuivatettu veden vaivaamaa painannetta. Ympärilläsi on kadonnut korpi.

Kun opit havaitsemaan tämän ilmiön, saatat yllättyä, miten yleinen se meidän metsissämme onkaan.