Radion Luontoillassa vastaukseni jäi vähän epämääräiseksi, ja sain heti palautetta Aimo Kyynäräiseltä, vanhalta Uudenkirkon asukkaalta. Hän kertoi kirjeessään Kannaksen jalopuuesiintymistä ja muistutti, että Kuolemajärven pitäjässä oli Tammikko-niminen kyläkin.

Kannaksen tammiesiintymät alkavat heti Säkkijärveltä ja Virolahden luovutetuilta saarilta, ja Pietarin tienoilla on jo yhtenäisiä tammimetsiäkin. Erillinen luontaisen tuntuinen tammiesiintymä on kaukana Pohjois-Kannaksellakin, Kaukolassa.

Kannaksen sisämaasta luontaiset tammistot Kaukolan esiintymää lukuun ottamatta puuttuvat. Ehkä niitä on joskus ollut, mutta ne on hakattu. Siellä täällä on joukko yksittäisiä puita, jotka todennäköisimmin ovat levinneet läheisistä kartanopuistoista. Osa niistä voi tietysti olla alkuperäisiäkin, muinaisten tammistojen viimeisiä mohikaaneja.

Tammen tuloreitti on hiukan epäselvempi. Tammelle meri on pikemminkin leviämiseste kuin tulotie. Terhot kyllä kelluvat jonkin aikaa, mutta aallokon kuljettamina ne jäävät liian lähelle rantaa.

Tammen siementen tärkeimpiä levittäjiä ovat närhi ja orava, jotka kuljettavat terhoja jopa kilometrien päähän emopuusta. Näin luontaisin leviämisreitti on kaakosta Karjalankannaksen kautta. Meren ylikin tammi saattaisi päätyä, jos kokonainen tammi terhoineen rojahtaisi syystulvaiseen jokeen, ja etelätuulten ajamana päätyisi Suomen rannikolle — ja jos oravat ja närhet osaisivat ottaa rantaan ajautuneen puun terhot käyttöön.

On myös se mahdollisuus, että ihminen on tuonut tammen Lounais-Suomeen ja Ahvenanmaan saaristoon. Puuaineskin oli jo muinoin käyttökelpoista, mutta ehkä tärkeämpää oli puun mytologinen merkitys ja terhojen arvo ravintona. Jonkin kauppamiehen matkassa on hyvinkin saattanut olla kopallinen terhoja, joista joko tarkoituksellisesti on kylvetty tai sattumalta on joutunut muutama terho pihapiiriin ja itänyt. Joka tapauksessa lounaiset ja itäiset tammet ovat eri alkuperää.