Mitä kuuluu Kainuun metsäpeuroille? Luontokuvaaja Antti Leinonen opasti toimittaja Riikka Kaartista metsäpeuraretkellä lumisessa Kuhmossa.

Etsimme metsäpeuroja Kuhmon ja Sotkamon väliseltä harjujonolta, läheltä Hiidenportin kansallispuistoa. Tällä alueella peuroja elää noin 750 yksilöä. Näiden lisäksi Suomenselältä löytyy noin 1250 peuraa ja Venäjän Karjalasta 2400 sarvipäätä. Lisäksi metsäpeuroja istutetaan parhaillaan Keski-Suomeen, Seitsemisen ja Lauhavuoren kansallispuistoihin. Yhteensä 13 peuraa vapautettiin puistojen totutustarhoihin joulukuussa 2017.

Ensimmäiset merkit metsäpeuroista löytyvät tieltä. Tien pinnan kovaan lumikerrokseen jäänyt jälki on suuri. Sorkka leviää ja siten kannattelee hangella kulkevaa eläintä.

Metsäpeura on pitkäjalkainen ja vahva, ja siten se on erinomaisesti sopeutunut elämään lumisissa metsissä. Poroon verrattuna metsäpeura on aavistuksen suurempi ja pitkäkuonoisempi. Hirvaan sarvet ovat kapeammat kuin porolla, mikä helpottaa metsäpeurojen kulkemista puiden lomassa. Tosin nyt sydäntalvella hirvailla ei ole sarvia, koska ne pudottavat sarvensa kiima-ajan jälkeen marraskuussa.

Metsäpeurat ovat vahvoja kaivajia. Ne suosivat harjumaastoa, mistä lumen kuopiminen jäkälikön päältä on helpompaa, koska painovoima tekee osan työstä. Leinonen on löytänyt metsäpeuran kaivuukuopan eli kaivoksen metsän reunasta. Lunta on yli 80 sentin paksuudelta.

Löydämme metsäpeuroja heti päästyämme harjualueelle. Pieniä laumoja tulee vastaan yksi toisensa perään. Peurat suhtautuvat meihin varauksella. Hetken tuijotettuaan meitä ne vetäytyvät metsän suojiin. Autosta käsin niitä on hieman helpompi lähestyä.

Leinonen on kuvannut metsäpeuroja 1980-luvulta alkaen. Ensimmäiset peurat hän näki kevättalvella 1980 Lentua-järvellä Kuhmossa. Myöhemmin hän kuvasi metsäpeuroja työkseen Oulun yliopiston tutkijoille, ja jatkoi kuvaamista vapaa-ajallaankin. Vaikka Leinonen on jäänyt jo eläkkeelle, metsäpeurat eivät ole unohtuneet.

Menestyksekkään metsäpeuraretken lopuksi poikkeamme erään vaaran laella kasvavaan vanhaan kuusikkoon. Hätkähdyn. Valtaosa metsistä onkin täällä tasaikäistä ja loputonta nuorehkoa männikköä, kuten tässä kuvassa. Välissä on hakkuuaukkoja. Se ei varsinaisesti vastaa mielikuvia Kainuun ikimetsistä, joita on häviävän vähän jäljellä.

Vanha metsä jossa kävimme, on palanen mennyttä maailmaa keskellä loputonta tehometsätalouden merta. Leinosella on siellä lintujen ruokintapaikka keskellä lumikuorman alla sinnitteleviä kuusia. Hämärä alkaa pikkuhiljaa laskeutua, mutta laudalla käy vielä kova kuhina. Ainakin hömö-, tali- ja töyhtötiaisia sekä urpiaisia. Tankkaus onkin tarpeen, sillä pakkanen on kiristynyt parinkymmenen asteen tienoille. Suuntaamme takaisin Kuhmoon.

Lue lisää metsäpeurasta Suomen Luonnosta 2/2018.