Retkeilin keskikesällä Utsjoen kunnassa Saudsaluiobbaöin alueella. Koivumetsässä lähimmän koivun oksan kärjestä lähti pieni jyrsijä juoksemaan kohti puun runkoa. Oksan puolivälissä oli haara ja siinä pesä. Näytti siltä kuin rastaan pesän päälle olisi rakennettu kupumainen katto. Otus hävisi pesään. Mikä hiiri tai myyrä mahtaa tällä tavoin asustaa puun oksalla?

Hiirilajeistamme voi tällaisen pesän rakentajaksi epäillä ainoastaan metsähiirtä, mutta se ei elä Jyväskylää pohjoisempana. Jäljelle jäävät myyrät, joista metsämyyrän suvun kaikki kolme lajia – harmaakuvemyyrä, punamyyrä ja metsämyyrä – kiipeilevät puissa ja saattavat parannella rastaanpesän mieleisekseen.

Kun en ole, ainakaan vielä, perehtynyt mielestäni riittävästi Lapissa elävien pikkujyrsijöiden salaperäiseen elämään, soitin ystävälleni Asko Kaikusalolle. Hän pyyhkäisi metsämyyrän pois laskuista. Vaikka laji on levinnyt Lapin perukoille asti, se hyväksyy elinympäristöikseen vain havumetsät.

Jäljelle jääneet myyrälajit kelpuuttavat myös tunturikoivikot kodikseen. Punamyyrä kuitenkin kiipeilee puissa monin verroin useammin kuin harmaakuvemyyrä. Todennäköisimmin siis pikkujyrsijä oli punamyyrä.

Punamyyrän ja metsämyyrän ”puupesät” ovat yleensä nukkumapaikkoja ja varastoja. Poikasia niissä on aniharvoin, nehän ovat alttiimpia saalistajille kuin maakoloihin rakennetut pesät – eli vanhaa sananpartta lainatakseni: parempi maassa kuin jumalattoman suussa.