Porojen ääntä voi kuulla tavallisimmin, kun vasa ja vaadin pitävät tokassa yhteyttä. Tämä ääntely on jotain hirven ja sorsan äänen väliltä, ja sitä sanotaan roukumiseksi.

Tutkija Timo Helle kertoo, että vasa alkaa roukua, kun se joutuu emästään eroon. Emä vastaa, ja näin vasa löytää sen tykö. Korvamerkityksissä voi olla kesällä satoja emästään eksyneitä vasoja samalla kertaa, joten rou’unta on korvia huumaavaa. 1971 ruotsalainen porotutkija Yngve Epsmark sai sonogrammien avulla selville, että jokaisen poron ääni on yksilöllinen. Siksi emät tunnistavat oman vasansa.

Uros eli hirvas pitää syys–lokakuun rykimäaikana omaa erityistä ääntään, jolla se kerää itsensä ympärille naaraiden haaremia ja pitää kilpailevia hirvaita loitolla. On esitetty, että sana ’rykimäaika’ tulisi juuri tästä rykimisestä, yskimisestä tai röhkimisestä. Hirvas pumppaa ääntä syvältä rintakehästään.

Kuuntele

Nisäkkäiden ääniä, 3. osa: Metsäkauris

Tuntomerkit: Poro (Rangifer tarandus) on tunturipeuran eli karibun puolikesy muoto ja läheistä sukua metsäpeuralle (Rangifer tarandus fennicus). Poro on kuitenkin metsäpeuraa pienempi ja lyhytjalkaisempi. Vaatimien paino noin 60–100 kg, hirvaiden 90–180 kg, lapakorkeus 94–114 cm. Keskikokoinen hirvieläin.

Levinneisyys: Sirkumpolaarinen laji, jota tavataan karibun nimellä Pohjois-Amerikassakin. Suomessa poroja elää poronhoitoalueella, Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Liikkuu eri vuodenaikoina tunturissa, soilla ja metsissä.

Lisääntyminen: Kiima eli rykimäaika on kiivaimmillaan lokakuussa. Vasat syntyvät keväällä.

Ravinto: Märehtijä. Perusravintoa heinäkasvit, lisäksi keväällä jäkälää ja silmuja, kesällä etenkin kosteikkokasveja ja syksyllä sieniä.

Ääntely: Lauri Hallikaisen äänitteellä kuullaan porojen roukunaa kesäisessä metsämaisemassa. Taustalla kuuluu muun muassa peipon laulua ja käen kukuntaa.