Räystäät tippuvat. Aurinko lämmittää jo, vaikka yöt kiskovatkin lämpötilan jälleen pakkasen puolelle. Hiljalleen katon reunaan, niihin kohtiin, joista pisarat putoilevat, kasvaa rivi jääpuikkoja.

Sama ilmiö saa komeat jääputoukset kasvamaan kalliojyrkänteille. Suojasää juoksuttaa sulamisvesiä, ja pikkupakkanen muotoilee norot yhä pidemmiksi puikoiksi. Lopulta puikot kasvavat yhteen suuriksi jäisiksi seinämiksi.

Jääputouksia ei synny mille tahansa kalliojyrkänteelle, vaan tarvitaan paikka, jossa kallion pintaa myötäilevät vedet valuvat jyrkänteen reunan yli. Siksi myös syksyn sateisuudella on väliä: jos pintamaa on jäänyt kuivaksi ennen talvea, lumien sulamisvedet eivät riitä kasvattamaan jääseinämiä parhaimmilleen.

Monet sopivat jyrkänteet löytyvät vedellä täyttyneistä murroslaaksoista. Niitä on helpointa ihailla järven jäältä, joten otollisin aika niiden ihailuun on silloin, kun jäät ovat vielä vankat hiihtäjän tai lumikenkäilijän alla.

Koska putoukset syntyvät pitkän ajan sade- ja lämpöolosuhteiden keikahtelun tuloksena, ne ovat joka vuosi ainutlaatuiset. Siksi samoissakin paikoissa on mielekästä vierailla talvi toisensa jälkeen.

Suomen kenties komeimmat ja tunnetuimmat jääputoukset löytyvät Lapista, Posion Korouomasta. Rotkolaaksossa riittää ihmeteltävää, sillä se on noin 30 kilometriä pitkä.

Korouomassa putouksia on useita, ja parhaimmillaan ne ryöppyävät laakson seinämiä alas jopa 50 metriä korkeina jääurkuina.

Hurjapäiset kiipeilijät ottavat joka talvi putouksista mittaa hakkujen ja piikeillä varustettujen kenkien avulla.

Vinkki! Etsi jääputouksia maastokarttaa apuna käyttäen. Jyrkänteen karttamerkki on kuin harvapiikkinen kampa. Poikkea retkillä kurkkaamaan polunvarren jyrkänteet, ja voit löytää sivuun jääneet luonnon jääveistokset.