Satoja yksittäisiä puita on rauhoitettu luonnonmuistomerkkeinä. Se tarkoittaa, että kyseisissä puissa on jotain erityistä ja kiinnostavaa.

Luonnonmuistomerkin ei tarvitse olla puu, vaikka usein niin onkin. Se voi olla vaikkapa siirtolohkare, kuten painovoimaa uhmaava Kummakivi Ruokolahdella.

Ympäristöministeriön asiantuntija Janne Hesso kertoo, että tyypillisin luonnonmuistomerkki on vanha puu. Niistä tunnetuin lienee Lohjalla kasvava Paavolan tammi. Päätöksen puun tai puuryhmän rauhoittamisesta tekee kunta maanomistajan kanssa. Kunnille voikin lähettää ehdotuksia kohteista, jotka omasta mielestä olisivat suojelun arvoisia.

Mikä puusta sitten tekee niin erityisen? Sopivia perusteita ei ole tarkkaan listattu, vaan luonnonmuistomerkeiksi käyvät poikkeuksellisen kauniit, maiseman kannalta tärkeät tai muuten harvinaiset tapaukset. Hesso mainitsee esimerkkeinä matalat pöytäkuuset ja pitkäversoiset käärmekuuset, joiden kasvutapa poikkeaa lajitovereista.

”Jalot lehtipuut suojellaan yleensä iän puolesta”, hän sanoo.

Monet kunnat ovat koonneet luonnonmuistomerkit netistä löytyviin karttoihin. Maastossa sellaisen tunnistaa kyltistä.

”Siellä on yleensä tolppaan kiinnitetty metallilaatta, mutta laissa ei säädellä, millainen sen pitää olla”, Hesso kertoo.

Muistomerkkejä kuuluu kohdella kunnioittavasti. Niitä koskevat samat säännöt kuin luonnonsuojelualueita, joten niiden kaikenlainen vahingoittaminen on kielletty.

Lähelle saa silti mennä. Vaikka suomalaiset eivät tapaa ensikohtaamisella halata, näillä puilla ei ole mitään hellää rutistusta vastaan.

Vinkki! Ikuista upea puu valokuvaan. Kokeile erilaisia kuvakulmia ja rajauksia tai kuvaa siluetti tähtikirkkaana yönä. Millaisia pinnan rakenteita löydät lähikuviin? Kasvaako rungolla hauskoja jäkäliä tai kääpiä?