Olen ihmetellyt koivua, joka ei olleenkaan ruskaannu. Se pysyy vihreänä ja lehdessä aina alkutalveen, ja vasta pakkasten tultua lehdet putoavat vihreinä. Mistä ilmiö voi johtua, ja eikö siitä ole puulle haittaa, kun se ei saa hajoavasta lehtivihreästä ravinteita talteen?

Koivujen elintoimintojen vuosirytmiä ohjaa päivän pituus: kun päivät lyhenevät, koivu alkaa valmistautua talveen. Hieskoivut karistavat lehtensä etelässä syys-lokakuussa, keskimäärin pari viikkoa aikaisemmin kuin raudukset, mutta yksilöiden välinen vaihtelu on suurta kummallakin lajilla. Koivu, jonka lehdet säilyvät vihreinä aina talven tuloon saakka, on varsin poikkeava. Voimakkaat katuvalot kyllä häiritsevät koivujen talveutumista, mutta kuvan perusteella aivan puun vieressä ei olisi lamppua.

Lauhoina syksyinä tämä koivu voi yhteyttää niin pitkään kuin lämpötilat pysyvät nollan yläpuolella. Pitkästä kasvukaudesta saatu hyöty korvannee vihreinä karisevien lehtien aiheuttamat ravinnetappiot – siihen viittaa puun hyvä kasvu. Olisikohan tässä niin hyvä vihtakoivu, että se kannattaisi ottaa viljelykseen?

Olennaisempaa kuin lehtien kohtalo, on silmujen ja vuosikasvainten sekä kuoren alla olevan jällen talvenkestävyys. Varhaisimmillaan talvi tulee Etelä-Suomeen syys-lokakuun vaihteessa. Jos silmut ja vuosikasvaimet ovat silloin talvehtimiskunnossa, vakavia ongelmia ei tule. Rungon jälsi on kuoren alla turvassa ensimmäisiltä yöpakkasilta, ja vasta pitkät yhtenäiset pakkasjaksot testaavat jällen talvehtimiskyvyn.

Viivyttelevien puiden sietokykyä koeteltiin viimeksi vuonna 2002, jolloin yöpakkaset alkoivat syyskuussa ja lämpötila siirtyi sisämaassa pysyvästi nollan alapuolelle jo lokakuun alussa.

Lehdistään kiinni pitävä koivu vahvistaa osaltaan sen, mitä metsäntutkimuslaitoksen tutkijat ovat kertoneet: rauduskoivu sopeutuu hyvin ilmaston vaihteluihin.

ruska