Ahvenanmaalla uutisoitiin elokuun puolivälissä, että sieltä on löytynyt kahdeksan maakunnalle uutta kalalajia. Uutisoinnin lähtökohta oli energiayhtiö OX2:n ja Ålandsbanken fondbolagetin tiedote uusista havainnoista.

Joukossa olisi koko Suomellekin uusi laji eli kolja. Tämä suolaisen veden turskakala elää Itämerellä vakituisesti vain Juutinraumassa ja Kattegatissa. Se on suosittu ruokakala, ja usein esimerkiksi fish and chipisin kala on koljaa (englanniksi haddock).

Koljaa ei kuitenkaan vielä voida julistaa Suomelle uudeksi lajiksi, sillä itse kalaa ei löytynyt, vaan sen dna:ta. Kaikkien kahdeksan Ahvenanmaalla uuden kalalajin havaitseminen perustuu ympäristö-dna:han eli eDNA:han. Merkit kaloista on saatu vesinäytteistä siivilöidystä aineksesta.

Menetelmää on käyttänyt OX2-yhtiön konsultti Niras selvittäessään kahden valtavan merituulivoimahankkeen ympäristövaikutuksia Ahvenanmaan etelä- ja pohjoispuolella.

OX2:n Noatun södra tuulivoima-alue sijoittuisi Utön, Lågskärin ja Bogskärin majakoiden väliin ja on yli 60 kilometriä leveä. Kuva OX2

OX2-yhtiön meribiologi ja lupavastaava Lotta Nummelinin kertoo Suomen Luonnolle, että koljan perintöaines on Ahvenanmaan pohjoispuolelta. Koska kolja on eteläinen suolaisen veden kala, sen löytymistä juuri Selkämereltä ei ole odotettu. Esimerkiksi Latviasta on vain yksi koljahavainto vuodelta 1951.

Muut uudet lajit olivat neliviiksimade, törö, turpa, hietakampela, nieriä sekä vieraslajit allikkosalakka ja marmoripaksuotsa.

Lotta Nummelinin mukaan uudet kalalajit paljastuivat ”todella harvoista näytteistä”.

Noatun norra kattaa suuren osan Ahvenanmaan pohjoisesta avomerialueesta aluevesien ulkorajalle asti. Samalla alueella tekee YVA:aa myös Ilmatar, jonka suunnitelmassa se on jaettu Stromskär ja Väderskär -nimisiin lohkoihin. Kuva OX2

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Risto Väinölä toteaa, ettei hän pidä esimerkiksi koljahavaintoa suoralta kädeltä luotettavana. Ympäristö-dna -havaintoihin sisältyy aina väärän positiivisen tuloksen mahdollisuus.

”En suoraan uskoisi tuota”, hän sanoo. ”Enkä ylipäätään hyväksyisi mitään odottamatonta lajia yksittäisen e-dnahavainnon perusteella.”

Hänelle on asiantuntijana vaikea arvioida lajihavaintoja ennen kuin ne dokumentoidaan perusteellisesti.

”Tietoa ei ole mitenkään julkaistu niin, että sen luotettavuutta voisi tai edes kannattaisi kenenkään arvioida. Uuden lajin tai lajin esiintymisen toteamisen pitäisi perustua dokumentoituun tietoon eli raporttiin, jossa esiintymisen kriteerit on eritelty ja arvioitavissa.”

Sittenkin havainnon hyväksyminen esimerkiksi kansalliselle lajilistalle pelkän ympäristö-dna:n perusteella voi olla vaikeaa.

Hänen mukaansa tarvittaisiin vähintään toistoja eli useita näytteitä, ja mieluiten vielä eri ajoilta. Jos uusi kalalaji on mukana säännöllisesti, näyttö paranee.

Myös ympäristö-dna -menetelmiin erikoistunut tutkijatohtori Johanna Honka Oulun yliopistosta pitää perintöaineksen löytymisen tulkintaa vaikeana.

”Voi olla että näytteissä on kolja, mutta ei sieltä”, hän sanoo.

”Vesi voi olla kulkeutunut muualta. DNA voi säilyä [analyysikelpoisena] päiviä tai viikkojakin, ja pohjasedimentissä pitempäänkin.”

Neliviiksimade on syvällä viihtyvä pohjakala. Päiväsaikaan se saattaa kaivautua pehmeän pohjan sisään. Itämeren eteläosissa laji on tavallinen. Kuva Newfoundlandista / Wikimedia Commons

Australiassa ohjeistetaan uusien kenttänäytteiden ottoon, jos lajin dna:ta löytyy vain kerran. Tieteellinen tarkkuus edellyttää myös monen asian kontrollointia sekä näytteenotossa että laboratoriotyössä.

Aina on olemassa myös mahdollisuus niin sanottuun kontaminaatioon eli siihen, että näytteisiin on päässyt vierasta geeniainesta jossain vaiheessa.

”Kontaminaation riskiä laboratoriossa on usein vaikea sulkea täysin pois, jos vaikkapa koljanäytteitä on käsitelty siellä aiemmin”, toteaa Johanna Honka.

Perintöainesta voi siirtyä myös kalastusvälineiden mukana, ja esimerkiksi koljaa ja nieriää voi olla ravintojätteessä.

Lotta Nummelin haluaa korostaa, että löydöt tulivat oheistuotteina ympäristövaikutusten arvioinnin ohessa.

”Emme olleet etsimässä uusia lajeja eikä työmme ole tieteellistä tutkimusta vaan tehdään vaikutusarvioinnin tarpeisiin.”

Tämä ei välttämättä poista kattavan raportoinnin tarvetta. Ruotsissa Göteborgin yliopiston tutkijat ovat vaatineet kaikkia tahoja raportoimaan eDNA-tulokset riittävällä tarkkuudella. Heidän selvityksensä mukaan eDNA-kalatutkimuksista puuttuu usein tietoja, joiden perusteella tuloksia voidaan arvioida kriittisesti.

Neliviiksimateen perintöaines on peräisin Ahvenanmaan eteläpuolelta. Laji on odotetumpi kuin kolja. Oceana-ympäristöjärjestö havaitsi vuonna 2012 neliviiksimateen Suomen äärimmäisellä eteläreunalla Bogskärillä eli suunnilleen samalla alueella kuin lajin perintöainesta nyt yhtiön ilmoituksen mukaan oli. Myös neliviiksimade on suolaisen veden kala. Siitä on aiemmin myös kaksi troolista saatua löytöä Suomenlahdelta 1960-luvun lopulta.

Itämeren suojelukomission mukaan nelinviiksimateen levinneisyys ulottuu Suomen rajoille, ja esimerkiksi Ruotsissa on siitä löytöjä Tukholman saariston eteläosista. Tämä pohjakala viihtyy yli 20 metrin syvyydessä. Puolan rannikolla sen kannan raportoitiin muutama vuosi sitten kasvaneen. Kala suosii suhteellisen lämpimiä oloja, ja ilmastonmuutos voi helpottaa sen leviämistä pohjoiseen.

Ahvenanmaan eDNA-julkistuksessa kiinnostava laji suomalaisittain on myös hietakampela, jota on varmuudella löytynyt Suomesta ilmeisesti viimeksi 1930-luvulla. Jälleen hietakampelan perintöainesta oli yllättäen juuri Ahvenanmaan pohjoispuolella.

Sieltä löytyi Lotta Nummelinin mukaan myös allikkosalakan, turvan, törön, ja nieriän geeniainesta – kaikki nämä lajit olisivat Ahvenanmaan maakunnalle uusia. Ahvenanmaan eteläisellä alueella oli neliviiksimateen lisäksi turvan ja marmoripaksuotsan geeniainesta. Marmoripaksuotsa ja allikkosalakka ovat vieraslajeja.

Pienikokoinen törö on eteläisen Suomen rehevien jokien ja rannikkovesien kala. Nyt sen dna:ta löydettiin Ahvenanmaalta. Kuvattu Harakan luontosaaren akvaariossa. Kuva Heikki Ketola / Vastavalo

Myös törön ja turvan perintöaines ulkomerellä on monitulkintainen.

Tutkija Ari Saura Luonnonvarakeskuksesta sanoo, että törön ja turvan pitäisi löytyä lähempää rannikkoa kuin ulkomeren tuulivoima-alueet. Hän pohtii, voiko kyse olla geeniaineksen kaukokulkeutumisesta jokisuilta.

”Paikoin ne ovat hyvin yleisiä ja on mahdollista, että niiden perintöainesta on kulkeutunut jokivesien mukana aina Ahvenanmaalle asti, mutta itse näiden lajien löytymiseen Ahvenanmaan vesiltä suhtaudun hyvin epäilevästi.”

Allikkosalakkaa ja nieriää hän kommentoi näin:

”Allikkosalakka on vieraslaji, jota esiintyy paikoin Suomenlahden ja Saaristomeren rannikon läheisyydessä pienissä lampimaisissa vesissä. Kymijoessa sitä esiintyy paikoin myös jokeen yhteydessä olevissa rehevissä lampareissa, joista perintöaineksen kulkeutuminen Kymijoen mukana Suomenlahteen on teoriassa mahdollista, mutta allikkosalakkakanta on turpaan ja töröön verrattuna niin vähälukuinen, että sen matka Kymijoesta aina Ahvenanmaalle saakka ja  löytyminen sieltä edna-analyyseissä tuntuisi uskomattomalta. Voihan tietysti olla, että joku on vienyt allikkosalakkaa jo Ahvenanmaan lampiinkin, mutta siitä minulla ei ole tietoa. Nieriää kasvatetaan  ruokakalaksi Itämeren valuma-alueen viileissä sisävesissä Ruotsissa ja jonkin verran myös Suomessa, joten senkin perintöainesta tai viljelykarkulaisia voisi teoriassa kulkeutua Itämereen.”

”Kaiken kaikkiaan yksittäisten eDNA-näytteiden pohjalta en vielä menisi nimeämään näitä lajeja uusiksi Ahvenanmaalla.”

Ympäristö-dna:ta tutkittiin nyt ilmeisesti ensi kertaa Suomessa laajasti merialueella.

Nyt julkaistiin tietoja vuoden 2022 syksyn näytteistä. Kevään näytteenottokierroksen analyysit ovat kesken. Niitä odotetaan nyt mielenkiinnolla – mukanahan voi ola esimerkiksi uusi havainto neliviiksimateen mahdollisesta läsnäolosta eteläisimmällä merialueellamme. Lajin esiintyminen voitaisiin sitten ehkä varmistaa perinteisin menetelmin.