Edessä on avara meri ja pian takanakin. On vain uskottava, että Bogskärin majakkasaaret ilmaantuvat aikanaan näköpiiriin. Olen lähtenyt edellisenä päivänä Eckerön länsilaidalta ja ajanut ensin veneellä Lemlandin Lågskärille, jonka lintuasemalle Ahvenanmaan lintujensuojeluyhdistys on ystävällisesti järjestänyt yöpymisen.

Muistelen hiukan huvittuneena, miten ennen lähtöä meriluontokuvaaja Seppo Keränen soitti.

”Olen muuten juuri menossa Bogskäriin”, sanoin.

”Vai niin”, sanoi Keränen.

Konkari ei kysynyt miksi Bogskärille pitää mennä.

Keränen on ollut saarilla itse keväällä 1980, juuri ennen majakan peruskorjausta. Silloin paikalle pölähti avosetteja, harvinaisia kahlaajalintuja.

”Asuin neljä päivää majakan sisällä, pystytin kosteuden takia sinne teltan.”

Seppo Keränen (majakan oikealla puolella) Bogskärillä vuonna 1980. Kuva Seppo Keränen

Bogskärille lähtöni aamuna Lågskär vilisi hippiäisiä ja punarintoja, joiden muutto on vauhdissa syyskuun puolivälin lähestyessä. Pari hippiäistä eksyy aamuhämärässä Lågskärin entisen majakanvartijatalon eteiseen, ja menee hetki ennen kuin saan ne haavilla kiinni ja ulos.

Ehkä pikkulintuja olisi odotettavissa myös kaukana Bogskärin kallioluodoilla?

No, ilman niitäkin jokainen uusi ulkosaari on persoona, jota odottaa vähän kuin uutta ihmistuttavuutta. Olen käynyt Bogskärillä vain lentokoneella hyljelaskentojen yhteydessä.

Saari oli niin kaukana, että lentäjä silloin hiukan vakavoitui ulkomerelle käännyttäessä. Suomea se kuitenkin on. Tämä tiedetään hyvin esimerkiksi ilmavoimissa, sillä Migit starttasivat 1970-luvulla usein Rissalasta kaukaiseen Bogskäriin tunnistamaan ilmatilan loukkaajia.

”Suomen kallein kivi”, eräs armeijatuttuni luonnehti.

Kirjoittaja lähdössä Bogskärille Lågskärillä Maarianhaminan eteläpuolella. Kuva Antti Halkka

Terästä ja graniittia

Karikkoisen Bogskärin majakka valmistui kesän lopulla 1882.

Sitä ennen laivat hakeutuivat liian lähelle Ruotsin rannikkoa Suomen saaria varoessaan. Yksistään vuonna 1873 yli 20 laivaa haaksirikkoutui. Ruotsin lähimmälle ulkokarille on Bogskäristä 40 kilometriä, ja sen kokoinen aukko voi olla ulapalta tullessa vaikea löytää.

Kun majakka vihdoin saatiin, sen avajaisiin elokuussa 1882 höyrysi useita laivoja. Juhlat jatkuivat vielä 70 kilometrin päässä Maarianhaminassa. Esityksiin kuuluivat tsaarin hymni, Ruotsin kansallislaulu ja Maamme-laulu.

”Suomalainen graniitti ja ruotsalainen rauta yhdistyivät uhmaamaan Bogskärin myrskyjä ja valaisemaan merenkulkijoille tietä”, lausui senaattori Leo Mechelin.

Majakan arkkitehti, kuuluisa ruotsalainen majakkasuunnittelija Nils von Heidenstam vastasi puheeseen, ja ”päivälliset päättyivät vasta myöhään illalla”.

Myrsky ei tuhoa vaan sota

Aikakauden suuriin insinööritöihin jo luettu majakka vaurioitui pahoin myrskyssä helmikuussa 1889. Kyljen paksut rautalevyt rikkoutuivat 40 neliömetrin alalta 45 jalan korkeudelle asti, kattoluukku lensi taivaan tuuliin ja korkealle torniin kiinnitetty pelastusvene hävisi.

Majakkaväki pelastautui yläkerroksiin.

Vain muutamaa päivää aikaisemmin saaren oli ohittanut Hangon–Tukholman linjan ensimmäinen jäissä kulkeva laiva Express. Tämä Suomen talvimerenkulun mullistaja oli majakkalaisille tuttu ja odotettu. Se oli tuonut monena vuonna Bogskäriin joululahjoja.

Erityisen ankaran jäätalven takia Express ei enää liikennöinyt sinä talvena. Kevään ensimatkallaan 18. huhtikuuta se vihdoin huomasi majakan vaurioituneen, ja tieto myrskyvaurioista tuli näin kahden kuukauden jälkeen muidenkin kuin majakkaväen tietoon.

Korjaus ja majakan vahvistaminen alkoivat nopeasti, ja muutaman vuoden kuluttua Bogskär sai alaosaansa tuhdisti betonia. Vuonna 1906 se varustettiin Suomen ensimmäisellä langattomalla lennättimellä.

J. A.G. Acke maalasi Bogskärin 1887. Taulu on Nina Andstenin lahjoittamana Önningebymuseetissa. Kuva Kjell Ekström

Majakan monet vaiheet ja ihmeellinen sijainti olivat tehneet siitä kansallisen ja ja kansainvälisenkin kuuluisuuden, jota kutsuttiin Englantiin vastaavalle karille rakennetun majakan mukaan Suomen Eddystoneksi. Tarinaa lujittivat taideteokset, hienoimpana ehkä J. A. G. Acken vuoden 1887 öljyvärityö.

Mutta syyskuussa 1914 yhdistyivät saksalainen ja ruotsalainen teräs tavalla, joka teki lopun alkuperäisestä majakasta. Saksan laivasto ampui majakan hajalle ja tuleen ja otti sotilasmiehistön vangiksi. Tutkija Kenneth Gustavssonin mukaan tämä oli vuosisadan ensimmäinen sotatoimi Suomen maaperällä. Majakassa ei sittemmin enää asuttu, joten ihmisasumuksena se ehti olla 32 vuotta.

Suomen itsenäistyttyä Bogskäristä tuli ensimmäinen automatisoitu majakka, kun tornin koko yläosa korvattiin betonipylväiköllä ja sen ylle kiikutetulla kaasulyhdyllä.

Pikku-Bogskärin harmaahylkeet asuvat meren keskellä. Vain harvoin ne saavat veneilijöitä vieraikseen. Kuva: Antti Halkka

Hylkeet tervehtivät

On syyskuu 2016, kun veneeni eteen taivaanrantaan ilmaantuu pieni piste. Matkaa majakalle on vielä parikymmentä kilometriä. Kännykkäverkko on jäänyt jo kauas taakse.

Saari lähenee. Yhä suurmpana näkyvä torni ei tuo mieleen vanhaa rautamajakkaa. Alkuperäisiä rakenteita on piilossa enää vain betonin alla. Ennen majakkasaarella käyntiä suuntaan itäiselle Bogskärille, joka on noin neljän kilometrin etäisyydellä pääsaaresta. Molemmat saaret kuuluvat Kökarin kuntaan.

Vastaanottokomi­teaan kuuluu hylkeitä. Itäisen Bogskärin ja lähellä olevan pikkukarin seutuvilla on parisataa harmaahyljettä. Saaressa päivystää myös iso parvi kalalokkeja ja muutama västäräkki. Itäiselläkin saarella on kivinen merkkipooki, joka on jo yli 150-vuotias.

Bogskärin alueella ei ole muuta maata kahden saaren ja kahden pikkukarin lisäksi, joten tuntuu oudolta, että olen jälleen saapunut Suomen sisäisille aluevesille, jotka jo kertaalleen jäivät taakse Lågskärin ulkopuolella. Ensin ihmettelin, mikä merikorttiin piirretty rajaus on, mutta täällä ulkomerellä todellakin on oma kaistale maamme sisäisiä aluevesiä. Se on neljä kilometriä pitkä ja leveimmillään noin 300-metrinen soiro kahden Bogskärin välissä, ja kertoo osaltaan, että Suomi omistaa alueen.

Bogskärin asema keskellä merta on ollut Suomelle etu, kun on päätetty merialueiden hallinnasta.

Neuvostoliitto ja Ruotsi eivät tahtoneet tunnustaa saarten asemaa, ja sen lähelle jäi yli tuhannen neliökilometrin valkoinen, jakamaton vyöhyke. Samalla Bogskär jäi myös erilliseksi valtioalueen saarekkeeksi. Sen sitomiseen muuhun Suomeen olisi tarvittu aluemeren laajentamista kansainväliseen 12 meripenikulmaan, mutta Suomi ei pitänyt laajennusta ”aiheellisena”, koska yhteistä rajaa olisi tullut Neuvostoliiton kanssa Suomenlahdella paljon lisää.

Vuonna 1994 merialueista viimein sovittiin Viron ja Ruotsin kanssa. Suomi ja Ruotsi katsoivat kumpikin saaneensa Bogskärin kysymyksessä neuvotteluvoiton. Suomi sai Ruotsin hyväksymään Bogskärin avulla laajennetun merivyöhykkeensä. Ruotsia tyydytti se, että Suomi luopui tavoittelemasta saarten etelä- ja länsipuolella täyttä 12 meripenikulman aluemerta. Muuten aluemeri laajeni, ja samalla Suomen valtion pinta-ala. Koko matka Bogskäristä rannikollemme on vuodesta 1995 Suomea.

Mereinen lajisto viihtyy

Piskuinen kaistale sisäisiä aluevesiä kahden luodon välissä on yllättävän syvä. Se on ilmeisesti syvempi kuin laajan Suomenlahden kaikkein syvin kohta. Merikartassa sisäisen alueveden rajalla komeilee syvyys 135 metriä, kun Suomenlahti vajoaa enimmillään reiluun 120 metriin.

Saarten välillä onkin melkoinen kuoppa, joka saavuttaa enimmillään 155 metriä. Bogskärin saaret nousevat syvänteestä kuin pienet vuorenhuiput.

Kivinilkka Bogskärin merenpohjalla. Kuva OCEANA / Carlos Suarez

Oceana-mertensuojelujärjestön ryhmä tutki muutama vuosi sitten robottikameralla vettä koko syvyydeltä.

Yllättäviä ja todella mereisiä lajeja olivat hiusmaneetti ja neliviiksimade, jonka löytymistä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen pitää ”lottovoittona”, joskin ”on esitetty arveluja, että laji saattaa kuulua maamme vakituiseen kalastoon, mutta ei juuri päädy näkösälle, koska elinalueet sijaitsevat syvällä. Niissä syvyyksissä ei käytännössä kalasteta neliviiksimateelle sopivilla pyydyksillä.”

Oceana löysi paljon hienoja kallioisten pohjien eläjiä: simppuja, kivinilkkoja, kampeloita, sinisimpukoita ja rakkolevää. Järjestö oli vaikuttunut ja ehdotti 2012 Bogskärin aluetta suojeltavaksi.

Kallioon hakatut portaat

Saavun Bogskärin rantavesiin. Ilmaan pyrähtää riskilä, joita syksyllä näkee avomerelläkin harvoin. Tämä pieni ruokkilintu syö kivinilkkoja, joten sille löytyy ravintoa. Niin myös sinisimpukoista koirashaahkoille, joita lentää ohi iso parvi.

Majakkaväki metsästi jo 1800-luvulla haahkoja. Urheilulehti Sportenin kertomuksessa mainitaan keväällä 1887 saaliina myös harvinainen kyhmyhaahka.

On aika nousta maihin. Koska tuuli on heikkoa eikä maininkiakaan ole, pujahdan satamalahteen helposti. Näky rannassa on maaginen: kivityömiesten viisi sukupolvea sitten kallioon hakkaamat portaat nousevat suoraan vedestä majakalle, joka kurottuu sataman ylle.

Tulijaa tervehtivät hippiäiset ja punarinnat, joita vilisee kallioilla. Pian näen myös puukiipijän, joka kapuaa pitkin kallionkylkeä. Yhtä yllättäviä havaintoja ovat peukaloinen ja pikkusieppo.

Kalliosaari vilisi hippiäisiä. Kuva Antti Halkka

Kiipeän rautatikkaita majakkatorniin. Ne vievät teräsovelle, joka on tarkoituksella korkealla seinässä aaltojen ulottumattomissa. Varon askeliani, koska olen liikkeellä yksin, eikä apu ole lähellä. Asutuksen aikaan tikkaat sai vedettyä ylös myrskyllä, nyt ne ovat kiinteät.

Kapuan korkealle betonipylväikön kehystämään avo-osaan. Tästä pahimpien myrskyjen aallot ja pärskeet lyövät läpi. Näin suojellaan valoa ja lyhtykojua.

Aaltojen korkeuksia mitattiin Bogskärillä 1980-luvun alussa. Suurin silloin kirjattu merkitsevä aallonkorkeus oli 6,7 metriä ja siitä laskettu yksittäisen aallon korkeus 12 metriä. Saari on vajaat viisi metriä korkea.

Sisä- ja ulkotiloissa näkyy Ilmatieteen laitoksen kalustoa, ja useimmille rannikkosuomalaisille Bogskär onkin tuttu osana merisääasemien litaniaa.
Avaan vastaan haraavan luukun ja pääsen lyhtykojuun. Hippiäisiä täälläkin. Majakan valo ei ole kojussa, vaan on vaihdettu led-lyhtyyn helikopteritasanteella.

Lintujen kannalta tämä on hyvä, sillä törmäykset lyhtykojuihin ovat tavallisia. Muuttoaikoina majakkaväki söi 1800-luvun Bogskärillä rastaita ja muita majakkaan törmänneitä lintuja.

Äkkiä huomaan liikettä alhaalla satamassa. Jo aiemmin näkemäni nuori hylje tutkii venettä! Se sukeltaa veneen alle ja häviää sitten jonnekin.

Harmaahylje kävi tutkimassa satamapoukamaan ilmestynyttä venettäni. Kuva: Antti Halkka

Majakasta näkyy vilkas Pohjanlahden laivareitti, jonka takia emme viime Suomen Luonnossa tiestön puolesta pitäneet Bogskäriä Suomen erämaisimpana paikkana (SL 7/2016). Kun soitan Suomen majakkaseuran entiselle puheenjohtajalle Pekka Väisäselle matkan jälkeen, herää kuitenkin ajatus, josko Bogskär olisi kauimpana asutuksesta.

Turskavesien yli

Mittailen Maanmittauslaitoksen asutusruutuja, ja näin näyttää olevan. Saariparista itäinen Bogskär näyttää olevan erämaisin. Suomessa kaikkein kauimpana asutuksesta oleva maapala. Bogskärejä lähin pysyvästi asuttu paikka on joko Föglön eteläosissa tai Ruotsin Svenska Högarnan majakkasaari Tukholman saariston itäosassa, jolla sikäläinen saaristosäätiö ylläpitää asutusta. Molempiin on noin 50 kilometriä. Sen verran matkaa minullakin on takaisin Lågskärille. Muutama merikihu käy ihmettelemässä venettä.

Täällä ovat Suomen syvimmät vedet.Ylitän sekä Ahvenanmeren että Lågskärin syvänteen matkallani kotisatamaan Eckerössä. Lågskärin vaiheilla näkyy lippuja meressä: verkonmerkkejä. Huomaan paikalla kalastusalus Madonnan, joka on yksi Suomen harvoista turskanpyyntiin rekisteröidyistä aluksista.

Pohjaverkot ovat jopa parinsadan metrin syvyydessä. Ne antavat turskaa ja sivusaaliina simppuja. Kertasaaliit ovat satojakin kiloja, ja viime kesänä (2015) saatiin yli 26-kiloinen ennätysturska. Ruotsalaistutkijat selvittävät parhaillaan, voisiko Ahvenanmerellä olla oma turskakanta, joka on sopeutunut lisääntymään syvänteiden 8–9 promillen suolapitoisuudessa.

Nykykäsityksen mukaan Itämeren turska tarvitsee lisääntymiseensä 11 promillea suolaa. Pitoisuutta täytyy hakea vielä paljon Bogskäriä etelämpää.

Siellä on Itämeren isoin ulappa, mikä selittää aaltojen voiman. Puolan rannikolle on Bogskäristä avomerta yli 500 kilometriä ja Saksaan yli 700.

Suomalaisittain retkeni ääripisteelle on suuntautunut mereisimpään luontoon, mitä maastamme löytyy.

Bogskärin vaiheita rakentamisesta tuhoon ja uuteen tulemiseen

1835 Ruotsi-Norja esittää Pietarin edustajansa kautta toivomuksen, että Bogskäriin saataisiin majakka.
1861 Itäinen Bogskär saa nykyisen kivikummelinsa.
1872 Senaatti myöntää majakalle rahoituksen, mutta ei päästä yksimielisyyteen, rakennetaanko se korkeammalle itäiselle Bogskärille vai Bogskärille, joka on lähempänä
laivareittejä.
1882 Majakka valmistuu elokuussa, ja valo sytytetään 12. syyskuuta.
1886 Majakkaa parannellaan. Rautatie- asemistaan tunnettu arkkitehti Knut Nylander menehtyy majakalla sairauteen.
1889 Myrsky rikkoo majakan alaosan pahoin. Tulee selväksi, että rakenteita on vahvistettava perusteellisesti.
1894 Korjaustyöt valmiit, mutta
asuintilat pienevät, kun iso alakerros menetetään.
1902 Kirjailija Ernst Lampén käy paikalla, huomaa mukavat tilat ja kirjaston, mutta tekee tällaisenkin huomion Uuteen Suomettareen: ”Sama omituinen sielullinen ilmiö on huomattavissa majakkamiesten keskuudessa, kuin Nansen kertoo Fram laivasta, nimittäin että alituisesti samojen toverien kanssa oleileminen synnyttää vastustamattoman kyllästymisen
tunteen.”
1906 Joulukuussa valmistuu langaton lennätin. Sitä ennen on kokeiltu kirjekyyhkyjä.
1914 Majakka tuhoutuu Saksan laivaston tulituksessa 6. syyskuuta. Vanhan majakan aika loppuu.
1922 Uusi kaasumajakka valmistuu.
1942 Höyrylaiva Argo torpedoidaan kesäkuussa Bogskärin lounaispuolella.
1966 Merivartijat löytävät kallioilta säkeissä yli 2000 litraa pirtua. Omistaja jää arvoitukseksi.
1981 Majakka peruskorjataan ja se saa helikopteritasanteen.
2016 Majakka toimii aurinkosähköllä. Valo vaihdetaan kesäkuussa led-tekniikkaan. Bogskär on yhä valomajakka ja yksi tärkeimmistä säähavaintoasemistamme.

Tämä on Suomen eteläisin näkymä ja kari kuvan keskellä maamme eteläisin maakaistale. Kuva: Antti Halkka

aluevedetbogskärmajakkameriSuomen eteläisin piste

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!