Ihminen oppi laulamaan ennenkuin opimme puhumaan. On todennäköistä, että saimme ensimmäiset laulun aiheet matkimalla luonnon, kuten lintujen ääniä. Jotkut meistä oppivatkin matkimaan ääniä erinomaisesti, mutta niiden kuvaileminen kirjoittamalla on äärimmäisen vaikeaa. Siksi lintukirjoissa äänten ja laulujen sävyä on usein pyritty selventämään adjektiiveilla tai vertauskuvilla – ja samalla tullaan luoneeksi mielikuvia lajien luonteesta.

On ihmeellistä, miten väkevästi lintujen laulu luo tunnelmaa, joka usein tuntuu sopivan täydellisesti hetkeen ja paikkaan. Auringonnousun aikaan kaikuva rastaiden ja punarintojen sävelkudelma tuntuu henkivän varhaisaamun rauhaa ja raukeutta. Myöhemmän aamun laulajat kuten peippo, peukaloinen ja puukiipijä sen sijaan vaikuttavat pirteiltä ja tomerilta. Iltapäivällä yhä säkeilevät metsäkirvinen, keltasirkku ja pensaskerttu tuntuvat sopivan täydellisesti seisahtaneeseen hellepäivään.

Vai onko sittenkin niin, että sovitamme lintujen lauluun omia tunnetilojamme? Olenko tänään peiponpirteällä tuulella, vaiko pajulinnun alakulon alhossa?

Duurilla ja mollilla ohjaillaan yleisön tunnelmaa musiikissa ja elokuvissa. Ne ovat läsnä lintujenkin lauluissa, mutta luultavasti aivan eri tarkoituksissa kuin musiikissa. On kauan kiistelty siitä, onko mollin mieltäminen surumielikseksi ja duurin iloiseksi kulttuurisesti opittua, vai jostain syystä sisäsyntyistä. Nykytutkimuksen valossa totuus on monimutkaisempi kuin aiemmin on luultu. Musiikin ja ehkä lintujen laulunkin herättämät tunteet ovat seurausta useista erilaisista psykologisista mekanismeista, jotka liittyvät kuuntelijan, laulun tai musiikin, sen esittäjän ja tilanteen monimutkaiseen vuorovaikutukseen.

Kevään tulo on helppo mieltää eräänlaiseksi juhlaksi koko talvesta selviytyneelle luonnolle, ja me ihmiset olemme kuulevinamme lintujen laulussa ilon, koska se vahvistaa ja toisintaa omaa tunnetilaamme. Linnuilla tuskin on erityistä tarvetta levittää ympäristöönsä haikeaa tai iloista tunnelmaa, vaikka sellaisia sävelkulkuja jotkin lajit soidintarkoituksessa esittävätkin. Laulussa on niille kilpailullinen ulottuvuus: säkeiden vaihteluvuus, omaperäisyys tai voimakkuus tuovat lisäpisteitä laulajaisissa ja nostavat taiturin asemaa populaation nokkimisjärjestyksessä.

Lintujen varoitusäänet sen sijaan ovat akustisilta piirteiltään usein hyvin samankaltaisia, ja tutkitusti linnut tunnistavat ja muistavat toisten lajien varoitus­ääniä – ne tarjoavat hengen pelastavaa informaatiota. Kova ja tiuhaan toistettu varoitusääni saa kaikki metsän eliöt valpastumaan – myös ihmisen.

Kuuntele lintujen ääniä täältä >